fannhvítt og rjúkandi

Parisen viikkoa takaperin matkasimme liftaten Reykjadaluriin, joka on geoterminen alue vajaan viidenkymmenen kilometrin päässä Reykjavíkista. Alue on suosittu turistikohde, eikä varmasti vähiten luonnonvaraisen, lämminvetisen jokensa ansiosta, joka kuuluu niihin harvoihin kuumiin lähteisiin, joissa kärsii käydä kastautumassakin vailla vaaraa palovammoista. Uimareissun toivossa mekin läksimme, ja lumisateessa liftaamisen sekä myrskynpoikasessa patikoinnin jälkeen koko seitsenhenkinen jengimme pääsi kuin pääsikin perille!

Korppupussiin sattunut maanantaikappale ei naurattanut matka-aamuna. Okei nauratti

Kävimme vuokraamassa jääraudat vaellusta varten. Pistäydyimme luonnollisesti myös sivuraiteilla.

 En osaa arvioida ollenkaan, kuinka kauan matka Reykjadaluriin kokonaisuudessaan kesti, mutta turhan vaikeaa perille pääsy ei ollut. Liftaus sujui sutjakkaasti - eräs kuski väitti islantilaisten olevan nihkeitä ottamaan peukalokyytiläisiä, mutta hyvin sitä tälläkin kertaa kyyti irtosi. Olin ottanut mukaan perunapiirakoita hyväsydämisille autoilijoille, mutta kolmesta kuljettajasta vain yksi huoli maistiaisen muiden kohteliaasti kieltäytyessä. Automatka vei Hveragerðin kylään, mistä jatkoimme jalan laakson läpi joelle. Olisiko patikka kestänyt puolisentoista tuntia? Matkanteko oli vähintäänkin yhtä hienoa kuin perille pääsy; autossa istuessa unohti helposti itsensä katsellessaan loputtomiin leviävää, lumen peittämää maisemaa, jonka eteen levisi välillä epätasainen tuiskuverho, ja vaellusosuuden valkeat vuorinäkymät salpasivat hengen muutenkin kuin haastavilla nousuillansa.

Ainoat tarvittavat asusteet, karvalakki ja turistihymy.

Eräs kuskimme kertoi Reykjadalurin olevan suositumpi kesäaikaan, ja kehui meidän sikäli valinneen oivallisen ajankohdan vierailulle. Kauheasti ei liikennettä tosiaan ollut, muutama muu matkalainen vain uimasilla, mutta loppuvaiheessa pääsimme kansoittamaan tuota joen selkeästi lilluttelulle suosiollisinta mutkaa. Siellä viihdyimme tunteroisen ainakin, eikä tuolta olisi kyllä sittenkään malttanut nousta, mutta hiljalleen päälle hiipivä hämärä pakotti kiskomaan hyiset hynttyyt takaisin niskaan ja suuntaamaan nokan kohti kotia. Takaisin vaeltaessa meillä kävi mainio tuuri - päätimme piruuttamme yrittää liftata ohi köröttäneen avolava-auton kyytiin, ja tämä pysähtyi kuin pysähtyikin! Matka laaksosta Hveragerðin huoltoasemalle sujui sutjakkaasti auton lavalla tähtiä tuijottaen ja matkanteon mahtavuutta ääneen toistellen. Taisi olla kaikista vähäisistä liftauskokemuksistani tähän asti hienoin. Kaverin sanoin: Crossing off the bucket list: being picked up by a pick-up! Kuljettaja oli kuulemma tulossa ruokkimasta laaksossa asustelevia hevosiaan, emmekä todellakaan olleet ensimmäiset saati viimeiset matkalaiset, jotka hänen kyydissään ovat Hveragerðiin matkanneet.

Huoltoasemalla odotimme toista, nyt yhdeksänhenkiseksi kasvaneen porukkamme puolikasta ja suunnittelimme kotimatkaa. Jakauduimme porukoiksi, ja siinä missä kaksi ensimmäistä sakkia saivat kyydin kuin sormia napsauttamalla, meidän kolmikkomme kotiinpääsy vaikutti paljon epätoivoisemmalta. Lopulta meidänkin kohdallamme pysähdyttiin, ja yllätys oli suuri, kun ratin takaa tervehtikin yliopistotuttu. Kaikki meni siis paremmin kuin oletimme, ja kotimatkan uupumus jaettiin mukavassa seurassa. Perunapiirakatkin kelpasivat kuskille ja apulaisellensa! Illemmalla suuntasimme vielä kämppiksen kanssa Frederikseniin moikkaamaan Sebastiania ja kuuntelemaan VARia ja For A Minor Reflectionia, luoja ties millä energialla. Muistan musiikin kuitenkin sopineen uupuneeseen mielentilaani mainiosti, ja käytinpä vielä viimeisetkin sosiaalisuuteni rippeet jonkun juuri Islantiin saapuneen ranskalaisvaihtarin kanssa skandinaavisista asioista jutteluun. Missähän mahtaa mies olla, ei ole nimittäin näkynyt sen jälkeen! No, jospas se jostain odottamattomasti eteen putkahtaisi, yhtä yllättäen kuin nyt ajatuksiini tässä kirjoittaessa. Huomenna on uusi päivä ja sitä rataa! Se päivä muuten alkaa 8:20, eli meikänhän pitäisi olla jo näkemässä häiritsevyyden rajamailla häilyviä unia kaikista Islanti-ihmisistä kotimaansekaisissa lavasteissa... Tästä alitajunnan liikeratojen muutoksesta ehkä toiste lisää, nyt siirryn kokeilemaan vaihtoehtoisia metodeja nukkumaanmenon välttämiseksi. Pitääkö nyt sanoa hei hei?

Myö G30-leidit! Allekirjoittaneen kuuluisa uudenvuodenpolvi paistaa kilpaa kämppikseltä lainattujen kakkuloiden kanssa.