hátið fer að höndum ein

Minä toivotan nyt islantilaisen viiveen kera hyvää joulua kaikille! Tänä vuonna se olikin hieman erilainen - päätin jäädä juhlapyhiksi Islantiin, ja siten viettää ensimmäistä kertaa joulua ilman perheenjäseniäni ja ystäviäni, jotka ovat tähän asti olleet joulunviettoni kulmakiviä. Päätös kyti päässä jo varhain, ja muistan tuskailleeni suunnilleen jokaiselle vastaan tulleelle kaverintekeleelle valinnanvaikeuttani, kun en tiennyt sanoa, olisiko parempi viettää varmuuden ja velvollisuuden vuoksi perinteinen perhejoulu, vai tarttua kihelmöivään tilaisuuteen ja juhlia keskitalvea kaveriseurassa ja vieraassa maassa. Muistan oksentaneeni puhelimessa äidilleni hätäisenä ja pettymyksen tuottamista peläten liudan perusteluja sille, miksi tästä maasta ei kannattaisi ihan vielä lentää hetkiseksi muualle. Syksyllä olin nimittäin aivan varma, että tahtoisin palata jouluksi juurille, mutta ajan kuluessa ja tähän osittain tuttuun, mutta vielä niin vieraaseen maahan kotiutuessa aloin pikkuhiljaa pelätä, että minun ja elämäni ympärille täällä muodostunut hento kupla puhkeaisi heti, kun astuisin takaisin kotimaani ja sinne jättämäni elämän kamaralle. Arvostan myöskin maailmankuvani laajentamista ja uusia kokemuksia, joten ulkomaanjoulu alkoi luonnollisesti houkuttaa. En tiedä, olisinko halunnut jäädä tänne, jolleivät eräät parhaista vaihtokavereistanikin olisi jääneet - yksin ei olisi tarvinnut olla, kun maailman ihanin vuokraemäntä kyseli jo hyvissä ajoin, että onhan minulla jouluna seuraa. Mentorini tosin manasi, että odottamattomalla koti-ikävällä on tapana iskeä juuri joulun alla, joten voi olla, että olisin Islanti-illuusioni särkymisenkin ohella ennaltaehkäissyt kaipuussa piehtarointia ja varannut lennon. No, mikään tuntikausiksi sänkyyn kaatava ikävä ei päässyt iskemään - oikeastaan koko joulu valui varsin vaivatta ylitseni, lukuunottamatta paria tervettä vihlaisua sielussa, kun jouluaaton puheluissa äiti luetteli haudoilla käynnit, ruuat ja joulusaunat (pääsisipä saunaan!), ja joulupäivänä heräsin tajuamaan, että rakkaimmat kotikaupunkikaverini käyvät illalla yhdessä ulkona, ensimmäistä kertaa ilman minua koko nelivuotisen joulupäiväulkoiluperinteemme aikana. Olen tästä tunteettomuudesta hieman kummissani, pettynytkin, mutta kai nämä juhlapyhät ja tämä koko kuukausi on juostu läpi sellaista tahtia, ettei oloissaan ole ehtinyt velloa.

Mitä täällä sitten tapahtui? Millainen oli erilainen joulu? En ole pitänyt itseäni jouluihmisenä moneen vuoteen, enkä usko, että asiaan olisi Suomessa tullut mitään muutosta, mutta täällä olen jostain syystä haalinut kalenterini täpösen täyteen jouluaiheisia hyörinöitä: kävin joulumarkkinoilla, joulunavauksessa, leipomassa joululeipäsiä, neljässä joulukonsertissa, joista yhdessä itse laulamassa, jouluostoksilla... Kirjoitin seitsemän joulukorttia - yhden ihmiselle, jota en ollut koskaan tavannut - ja leivoin kymmenittäin joulutorttuja ja karjalanpiirakoita. Liekö uuden kulttuurin kirousta - kyllähän tästä maasta uteliaalle suomalaiselle löytyy jos jonkinlaista jouluihmeteltävää. Aloitetaan vaikka joulupukeista,joita täällä on kolmetoista...

Hafnafjörðurin joulumarkkinat eli kierrättäen koristeltuja kuusia, glögiä ja ristiinpukeutuvia joulutonttuja.

Valtiokauppakin sai joulutarrat ikkunaan.

Laufabrauðia koristelemassa.

Oikealla Norjan suurlähetystön lahjoittama joulupuu, joka tosin kaatui pari viikkoa takaperin lumimyrskyssä.

Mun kavereilla on bändi nimeltä Pyykkitupa ja ne soittaa hyvin. Kuva vaihtarien läksiäisbileistä 13.12.

Kämppis-rakas lähti Ranskaan joulunviettoon, mutta kerkisipä ennen sitä kuumailla kameralle joulupukin kanssa!

Kuoron joulukonsertti! Kuvasta kiitän Sebastiania.

Kovan luokan kuorotyttönä kävin myös katsomassa Langhóltskirkjan kuoron joulukonsertin!
...No, oikeastaan syyni sinne menoon seisoo tuossa sinipukuisten kuorolaisten vasemmalla puolella (*köh* Eivör Pálsdóttir *köh*), mutta hieno ilta oli joka tapauksessa. Erityispropsit kuvassa kukitettavasta hurmaavasta, eläväisestä viittomakielen tulkista, joka käänsi kauniit joululaulut äänettömälle kielelle.

Aatonaatto on Islannissa lähes oma juhlapäivänsä - päivän nimi maan kielellä on Þorláksmessa, Þorlákin pyhä, ja tänä päivänä Reykjavík vilisee kansaa aamusta iltaan. Kaupat ovat viimeistä päivää auki jopa keskiyöhön saakka, ja viimeisten lahjahankintojen jälkeen moni paikallinen palkitsee itsensä jouluoluella tai -glögillä. Laugavegur on täynnä tunnelmaa, väkeä lappaa edestakaisin epätasaisena massana, välillä korvaan kaikaa katusoitto tai kuorolaulua. Kutakuinkin kulturellia tekemistä ei tarvitse etäältä etsiä, ja iltakuudelta marssitaan kynttilät kädessä rauhan puolesta. Itse talsin tulostettu lippu kädessä puoli neljäksi Vapaakirkolle Árstíðirin joulukonserttia kuulemaan, ja sieltä tunnelmatokkurassa ruokakaupan kautta kotiin tankkaamaan seuraavaa kulttuurirutistusta varten. Vuorossa oli 1860-yhtyeen ilmaiset joulumusisoinnit eräässä kapakissa, ja kipitin sinne kiirehdittyäni ensin hyvin islantilaisille viime hetken lahjaostoksille Laugavegurin alkupäähän. Kauemmas en siinä kiireessä ja ihmismassassa uskaltanut - ensimmäinen kortteli riitti vallan hyvin todisteeksi siitä, että kaikki huhut islantilaisten aatonaaton ulkonaliikkumishysteriasta pitävät paikkansa.

Aatonaattona näkyi ulkosalla ihmisten lisäksi myös kasapäin vesilintuja.

Suosikkibiisini aivan alkajaisiksi soittanut 1860 oli loistava - joululaulut niin kesäistä musiikkia soittavan yhtyeen tulkitsemina saivat minut hetkeksi unohtamaan, että ulkona katuja peittää petollinen viiden sentin jääkerros, tuuli tuivertaa ja päivänvalon pilkahdus kestää sen kolmisen tuntia vuorokaudessa. Istuin aivan lavan vieressä punaviinilasini kanssa ja mietin, että aivan hyvin olisin voinut olla jossain lämpimässä maassa rantabaarissa, kiiltelevin joulunauhoin ja loisteliain palloin koristellun palmun alla siemailemassa kylmää joulujuomaa kookospähkinäkupista. Mietin, että tätä se varmaan se J.H. Erkko tarkoitti pohtiessaan: "No onkos tullut kesä nyt talven keskelle?" Keikan jälkeen treffasin Árstíðirin myöhemmistä joulujollotuksista juuri ulostautuneita Theaa ja Tommia, heidän tanssikaveriaan Gunnaria sekä Merliniä ja hänen tänne joulunviettoon saapunutta ystäväänsä Franziskaa vohvelin ja halvan oluen merkeissä keskustan vähemmän vilkkaalla puolella. Kotimatkaa valaisivat kauniit revontulet.

Mainio Árstíðir vierailevan Vala-laulajan kanssa.

Itse aattoillan juhlinta täällä oli uskomattoman hauskaa. Kokoonnuimme kahdeksan hengen poppoolla Thean luokse kuka milloinkin kokkaamaan, nauttimaan virvokkeita ja juttelemaan mukavia, ja kahdeksan jälkeen kävimme kansainväliselle jouluaterialle. Poistuin itse puoli yhdentoista hujakoilla takaisin Länsikaupunkiin kuoron yömessukeikalle, ja takaisin tullessani huomasin, että ystäväni, nuo huomaavaiset jouluenkelit, olivat pelanneet tällä välin korttia eivätkä olleet ehtineet edes jälkiruokaan asti. Jälkkärisessiolla oli tarjolla tanskalaista manteli-riisivanukasasiaa, jonka sisään piilotetun kokonaisen mantelin löytäjälle olisi ollut luvassa palkinto, jollei tämä onnekas olisi ollut itse puuron tekijä ja palkinnon ostaja. Tämän odottamattoman tapahtuman seurauksena palkintopaketti päätyi seuraavan ohjelmanumeron osaseksi: luvassa oli tanskalainen pakettileikki, jota varten olimme jokainen tuoneet mukanamme pari pientä lahjaa. Ideana oli noppaa heittämällä kerätä itselleen lahjoja pöydän keskeltä, ja toisen kierroksen aikana niin ikään nopanlukujen sallimana anastaa itselleen mieluisimmat lahjat muiden keräämistä kasoista. Peli oli nopeatempoinen, hauska ja hikinen - emme kuulleet kun peliajan loppumisen merkiksi asetettu hälytys soi, joten pelasimme huomattavasti tarkoitettua pidempään - ja synnytti monta sisäpiirin vitsiä,sekä kerrytti jokaisen materiavarastoa muutamalla paketilla. Allekirjoittanut sai muun muassa maailman cooleimman väriä vaihtavan minikuusen, hurraa! Jonkun aikaa jaksoimme leikkiä lahjoillamme ennen kotiin vaellusta halki pimeän aamun. Vuokraemännän poika tuli kotimatkalla vastaan iloisesti tervehtien.

Hämärä joulupöytä.

Sebastian kalasti pakettipelistä huisan siistin arkeologisetin, jonka parissa vierähti tovi jos toinenkin. Mötikän sisällä lymysi dinosaurus!

Joulu on ollut minulle kotiseudullakin perhehengailun lisäksi kaverikeskeinen, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokosin aattojuhlaa täysin suvuttomin voimin, ja voin sanoa nauttineeni. Juhlan tuntu oli todellinen, vaikka joulun taika ei olekaan minua kunnolla tavoittanut enää sitten lapsuuden. Tajuan jotenkin aina liian myöhään, että nyt pitäisi virittäytyä haikean verevään juhlatunnelmaan, ja usein se kevyt punakultainen läikähdys sydämessä tuntuu vasta joulupäivän tai Tapanin puolella, jos silloinkaan. Tänä vuonna myös valvoin ensimmäistä kertaa aamukuuteen jouluaattona, usein moisen jumalanpilkan aika on vasta joulupäivänä, kun kotikaupunkiini perhettä näkemään saapunut opiskelijakansa kokoontuu kantaväestön kera kylänraitille tapaamaan yläasteaikaisia ystäviä ja kyräilemään vanhoja vihamiehiä. Mitään en vaihtaisi, en kotijoulujeni perinteistä saati sitten vaihtovuoteni joulumuistoista. Tänä vuonna joulupäivä meni koomatessa ja vuokraemännän sekä poikansa kanssa perinteistä islantilaista jouluruokaa syödessä, ja Tapanina reissusimme pikkuporukalla Reykjanesin niemimaata ristiin rastiin, mistä kirjoittelen heti seuraavan kipinän iskiessä. Nyt meinasin nykäistä nokoset, sillä aamulla aikaisin starttaa välipäivien roadtrip numero kaksi! Kaunista ja ihmeellistä joulun ja uuden vuoden aikaa itse kullekin säädylle, käykää lämpimin sydämin Suomen kylmyyttä vastaan!

Toisin kuin kuva antaa ilmi, ei jouluaaton seura ollut huonolaatuista pikseliporukkaa. Välittääpäs tämä vallan vääristyneen vaikutelman kamalasta juoppojoulusta, uskotteko jos sanon että kaikkea maisteltiin mutta äärimmäisen kohtuuden rajoissa? Huomatkaa kaikkien sponsored by pakkespil -asusteet, varsinkin Andreaksen kädessä pinkkinä hohkava minikuusi! Lisäksi lupaan 100 Islannin kruunua sille, joka bongaa kuvasta natsijoulutortun.
Tontunmussukat vasemmalta oikealle: Tommi, Andreas, Merlin, Sebastian, Patrick, Franziska ja Thea.