þegar ég var ennþá frjáls

Blogielämä jatkuu alkaneeseen vuoteen sopivalla tuliteteemalla. Naapurin piru viritti paukesuihkun aivan ikkunani alle jossain tuossa toissaviikon loppupuolella, lauantaina ajoimme kohti rakettien koristamaa Reykjavíkia ja viimeisen kerran taidettiin taivaita tulitella sunnuntaina tai maanantaina.

Voihan voi. Tyhjiä lupauksia tupruttaa kuin lumituiskua taivaalta - eipä tullut näköjään siitä "huomenna" kirjoittamisesta taas mitään! Viime viikon loppu pääsi jotenkin yllättämään, kun leffailta, joka katkaisi kirjoitusputkeni, jatkuikin lähemmäs aamuviittä ja laukaisi loppuviikon ratoksi sarjan samankaltaisia tapahtumia. Lauantaina lähdimme liftaten Reykjadaluriin, sunnuntaina eksyin nostalgiametsään puoleksi päivää ja maanantaina pitikin jo selvitä yliopistolle ja arkeen, johon totutellessa onkin viikko vierähtänyt taas nopeaan. Olen oppinut jo tässä lyhyessä ajassa paljon uutta ja hämmentävää, kuten sen, että vaikka tammikuuta on kulunut jo kaksi viikkoa, islantilaiset toivottelevat vieläkin hyvää uutta vuotta aina tavatessaan tutun, jota ovat viimeksi nähneet vanhan vuoden puolella. Itseltäni tämä unohtuu aina, mutta ehkä ensi vuonna tuon tämän tavan Suomeen ja hämmennän niitä kanssaihmisiä, joilla uusien vuosien toivottelu loppuu viimeistään siinä tammikuun toisen korvilla...

Hoksasin myös koneen kätköistä löytyvän valmiita kuvia viimeisestä vapauden ajasta uudenvuoden juhlinnan jälkeen, ja koska koulutehtävät on tunnetusti tehty välteltäviksi, ajattelin sepustella niistä jokusen lauseen vaikka näin loppuneen yliopistoviikon kunniaksi.

Tammikuun ensimmäisenä sunnuntaina minulla oli suuri suunnitelma ehtiä kirjastoon, kirpputorille, taideinstallaatioon, kauppaan, kotiin ja kaverille. Pääsin kirpputorille asti ennen kuin sain seuraa, enkä sitten mennytkään kotiin ennen kuin seuraavan aamun säkkipimeissä. Installaation nimi oli Wish you were here, ja se käsitti Kaffistofan-nimisen bunkkerin interiööriin raijattua hiekkaa, palmuja ja performanssitaiteilijoita. Hiekassa tassuttelu keskellä kylmintä talvea oli hauska kokemus, samoin kuin jutustelu hallissa, jossa kaiuttimet toistivat aaltojen ääntä ja aidot, elävät taiteilijat lepäsivät liikkumatta sijoillaan. Ei uskaltanut puhua kovaan ääneen, mutta hiljaakaan ei malttanut olla.

Velvollisuuksien nimissä menimme noin neljänneskynttilän ajaksi Tíu Dropariin "opiskelemaan" elikäs syömään ja puhumaan muun muassa sosiaalisesta konstruktivismista sekä vaihtoehtoisista tavoista mitata aikaa.

Kahvilta selvittiin lopulta kauppaan ja sinne kaverillekin, eli Madlin uuteen asuntoon tuparoimaan! Suunnitelmana oli kokkailla ja leffailla, toteutuksena lopulta pitsan tilaaminen. The Big Lebowski sentään katsottiin! Aika lensi taas kuin siivillä, mutta vaelsin sitä lopulta kotiinkin revontulten viitoittamaa tietä pitkin. Oikeastaanhan päivän tavoitteet siis tulivat kuin tulivatkin saavutetuiksi, vaikka järjestys kärsikin! Kuvan nappasin matkan varrelta, siinä meikäläisen rakas yliopisto yövalaistuksessaan!

Loppiaispäivänä Harpan taakse oli kerääntynyt koululaisia ja muuta porukkaa ihmettelemään kanadalaista kahlekuningas Dean Gunnarsonia, joka toi uusimmalla tempauksellaan tulen ja leimauksen lumituiskun keskelle. Raajoistaan paketoitu mies sidottiin viikinkilaivaa esittävän räjähdelautan mastoon, ja hänen oli määrä paeta kahleistaan kahden minuutin kuluessa.

Kämppikseni palasi Ranskasta 8.1., ja sitä edeltävät päivät käytin hänen huoneensa ja tavaroidensa koristelemiseen Granny Smith -omenoiden tarramerkeillä. 20-vuotiasta raukkaa nimittäin kiusaa ikävä ikäkriisi, josta muistuttaminen on kaltaiseni kunnon ystävän tehtävä.

Näiden muistikortille tallentuneiden tapahtumien lisäksi katsoin viime viikolla enemmän elokuvia ja muuta audiovisuaalista viihdettä kuin varmaan viimeisen kuukauden aikana, ja näistä mainion Of Horses And Menin kävin vilaisemassa ihan Bíó Paradísissa! Koin pienen pettymyksen, kun kuuluisaa islantilaista taukoa ei näytökseen kuulunutkaan, mutta ehkäpä onni odottaa toisessa teatterissa. Lisäksi tillottelin ainakin ensimmäistä kertaa Lars Von Trierin tuotantoa sekä hämmensin itseäni Mementolla. Toivon mukaan saisimme kehiteltyä yhteisistä elokuva- ja ruoanlaittoiltamista jonkinnäköisen perinteen, sivistyksessäni on valtavia aukkoja mutta olen törkeän huono katsomaan mitään yksin. Lauantaina tosiaan liftasimme pikkuporukalla Reykjadalurin kuumille lähteille, tästä on tulossa ihan oma selvityksensä sitten kun taas on aikaa ja inspiraatiota käydä kuvia läpi! Mielisin myös runoilla sunnuntain seikkailusta nostalgian syövereissä, sillä se puhkaisi Islanti-kuplani hetkeksi ja oli täten melkoisen avartava kokemus. Olen alkanut koota ajatuksiani ja havaintojani pieniksi ja hajanaisiksi runoiksi, joita kirjoitan ylös yhden päivässä, mutta tekisi kyllä mieli summata tärkeimpiä pointteja suodattamattomina yhtenäiseen tekstimuotoonkin. Melkein voisin jatkaa siihen savottaan tässä heti, kun sormet ja aivotkin ovat sopivasti lämmenneet, mutta kello ilmoittaa säälimättä, että nyt kutsuu kuntoilu ja kuoro. Eipä siis tällä kertaa muuta kuin palailemisiin - ja ai niin, gleðilegt nýtt ár!

Venäjällä ei kuulemma selviä kännistä, mutta eipä tuo Islannissakaan ole juhlinta turhan turvallista. Muistakaa liukuesteet ja antakaa kaverille tukea ulkona liikkuessa, niin kekkulissa kuin selvin päinkin!