þunnudagur

Sunnuntai-ilta tähänastisen elämäni hektisimmässä syyskuussa. Sometime soi ja olen vihdoin järjestänyt aikaa valokuvien läpikäyntiin. Paljon on vielä tekemättä ja kiireiset ajat ovat vasta edessä päin, mutta olen suoritukseeni tyytyväinen, ja päätän tukkia vastaisuudessakin kalenterini kiireettömät kohdat luovalla puuhastelulla. Huomaan, että edellisestä harppauksestani blogosfääriin on tasan kuukausi aikaa, ja päätän kirjoittaa.

Olen nyt asunut vajaan kuukauden vakituisessa asunnossani Reykjavíkissa. Elämä täällä on ollut kiireistä, väsyttävää ja onnellista: päivät ovat puolillaan luentoja ja kotitehtäviä, iltoja ilottavat ihmiset, uintireissut, satunnaiset harrastukset ja pään totaalinen tyhjentäminen, näin muutamia vaihtoehtoja mainitakseni. Olen täältä Savulahden sadeverhon takaa huudellutkin jo hurinoitani, mutta sanaakaan en ole vielä sanonut siitä, kuinka tänne päädyin. Käynnistyköön nyt siis kronologisesti korrekti, kuvitettu kuulumiskertaus!

Kielikurssin viimeisellä viikolla kävimme Haukadalurissa seikkailemassa Gísli Súrssonin jalanjäljissä ja ihailemassa yhden miehen näytelmää kyseisestä saagasankarista.

Jonkun hiekat.

Mr. Gísli ja kohtalon ääni.

Kolmen viikon kielitankkauksemme Länsivuonoilla päättyi perjantaina 22. elokuuta lopettajaisseremoniaan, jossa saimme nauttia hyvästä ruoasta ja ohjelmasta. Jokainen kielikurssin kolmesta tasoryhmästä oli valmistellut kurssitovereilleen jotain vinkeää viihdykettä: meidän ryhmämme esitti eeppisen saaganäytelmän, jonka sankareina ja antagonisteina seikkailivat kielikurssin opettajat ja muut Núpurista tutut persoonat, toiset kaksi ryhmää pitivät porukan puuhakkaina Pictionary-tyyppisen pelin sekä kirjaimellisesti ryhmäyttävän tanssileikin avulla. Meille jaettiin myöskin todistukset kurssisuorituksesta, ja muodollisuuksien jälkeen pöydän ääressä istumisesta puutuneita lihaksia pääsi verryttelemään tanssilattiaksi muutetussa ruokasalissa. Itse taisin kuitenkin hengata enimmäkseen keittiössä kittaamassa kirkasta puolalaista ja keskustelemassa vaihtelevista aiheista aamukuuden hujakoille, minkä jälkeen, sankariainesta kun olen, kasasin kimpsuni ja kiskaisin kupoliin tunnin tai parin tirsat. Matka kohti pääkaupunkia käynnistyi kohtalaisen kohmeloisissa tunnelmissa lauantaiaamuna, joka oli valkea ja kirkas, sateeton, mutta 

sumuinen. Koetin käyttää bussissa viettämämme tunnit nukkumiseen, mutta ajoimme uutta ja uskomattoman kaunista reittiä, joten sepä siitä sitten. Muistan tuijottaneeni lumoutuneena ulos ikkunasta ja ajatelleeni, miten mahdottomalta ajatus ihmisasutuksen tulosta Islantiin tuntuu. Matkan varrella ehdimme vessataukojen lisäksi pysähtyä pällistelemässä hylkeitä sekä hankkimassa evästä huoltoasemalta, jonka yhteydessä toimi myös kioskityyppinen paikallinen Alko. Lauantaissa kun oltiin, kävin kaiken varulta kassalla tilaamassa itselleni pullon valkoviiniä - alusta loppuun islanniksi! Sitä adrenaliinin ja tyytyväisyyden määrää! 

Siellä löllöttää!

Maisemat vaihtuivat lempeästi Länsivuonojen vuorista ja levän peittämistä rannoista Islannin länsiosan jokiin ja ruohokenttiin ja lopulta Suur-Reykjavíkin alueen kallioihin, puustoon ja ihmisvilinään. Meidät otti vastaan Mennigarnótt, Kulttuuriyö, jonka viihdetarjonta jäi tällä kertaa allekirjoittaneelta välistä, mutta joka oli loistokas lopetus usean uuden kielikurssituttavuuden Islannin-oleskelulle. Saattelin lentokenttäbussiin muiden muassa ihanan italialaisen intellektuellihuonetoverini ja jokusen mutkan kautta päädyin irkkubaariin istumaan kielikurssimme opettajan sekä hotelli Núpurin omistajan luotsaamaan seurueeseen, josta osa lähti vielä illan päätteeksi kohti kotimaataan.

Kello puoli kolmen ilmeet pitsakiskalla toveri velhon kanssa! Tämä taka-alan peilissä näkyvän keltatakkisen Peterin nappaama kalansilmäily on ainoa koneelta tähän hätään löytyvä Menningarnótt-kuva.

Reilu viikko Reykjavíkiin saapumiseni jälkeen pääsin muuttamaan vakituiseen asuinpaikkaani, sopivan kokoiseen huoneeseen, joka sijaitsee "puoliomakotitalossa" keskustan länsiosassa. Kotikatuni nimi tarkoittaa hiekkanummea, jolla kasvaa kuusia, mutta kujaa reunustavat lähinnä pihlajat ja muut lehtipuut. Vuokraemännän ja hänen kissansa lisäksi jaoin ensimmäiset pari viikkoa asunnon unkarilaisen Lucien kanssa, mutta hänen työharjoittelunsa päättyi pari viikkoa takaperin, ja hänen mentyään viereiseen huoneeseen muutti Manon, kaunis ja ystävällinen ranskatar, joka opiskelee jotakin kovasti teatteritieteeltä kuulostavaa ja tarjoaa kiinnostavaa ja hauskaa juttuseuraa. Vuokraemäntäni Sesselja puolestaan on mielenkiintoinen, lämmin taiteilijasielu, joka laittaa toisinaan kaikille ruokaa ja on aina valmis auttamaan jos suinkin voi. Koetan parhaani mukaan käyttää kotona kummankin äidinkieltä, ja olen yllätyksekseni saanut huomata, että ranskaksi, jota olen opiskellut kuutisen vuotta, on huomattavasti hankalampi keskustella kuin islanniksi, jota olen aktiivisesti käyttänyt nyt pari kuukautta. Suunnittelimme tosin Manonin kanssa, että lukuvuoden lopussa puhun hänelle ranskaa ja hän vastaa islanniksi, joten jospa tämä germaanisia kieliä pursuava pää jossain vaiheessa kääntyy vielä sisäiseen romanistiin päin ajan kanssa!

Kuvan kaunokainen on Mía, Sesseljan kissa ja talon kuningatar.

Asuntoasioiden tultua vihdoin ja viimein säälliseen kuntoon oli opiskelukin helppo ja mukava aloittaa. Suoritan kolmen islannin kielen kurssin lisäksi johdantokurssia Islannin historiaan, joten tekemistä riittää. Kielikurssit ovat näin alkuun olleet aika pitkälti vanhan kertausta, mutta ihan pian pitäisi alkaa lukea nuortenkirjaa islanniksi ja yksinkertaiset keskusteluharjoituksetkin tuppaavat usein eskaloitumaan käytännönläheisemmälle tasolle, kun virolaisen kurssikaverini Leenin kanssa vaihdamme kuulumisia. Päädyimme kerran istumaan vierekkäin ja niitä näitä jutellessa kävi ilmi, että meillä on pari yhteistä tuttua - yksi Latviasta ja toinen Suomesta. Eipä siinä oikein voinut kuin ihmetellä ja istua vierekkäin seuraavallakin luennolla. Historian kurssille voin myöntää ilmoittautuneeni hyvin suureksi osaksi sen takia, että opettaja on sama mies, joka opetti minun tasoryhmälleni Núpurissa kolme viikkoa islantia, mutta tokihan siellä mieluusti istuu sivistyksenkin tähden. Olen kaiken kaikkiaan inspiroitunut opiskelemaan ja hoitamaan asioita, eikä kasvava työmäärä ainakaan vielä stressaa liikaa. Katsotaan uudestaan sitten marraskuussa.

Eräänä päivänä kävelin Hannahin kanssa keskustaan, ja vastaan tuli tämmöinen hyvinvoipa kaveri, joka kanniskelee tälläkin hetkellä salkkuaan Tjörnin-lammen rannalla keskustassa.

Noin, nyt on puitu muuttamiset, asumiset ja opiskelut! Minulla on valinnanvapauden edessä tapana hamstrata tukahduttavat määrät opiskeltavaa ja ruokakaupassa ja virastoissa ravaamisen jälkeen vapaa-aika on toisinaan kortilla, mutta sitä on toistaiseksi järjestynyt ihan sopivissa määrin. Niinkin paljon, että päätin kuun alussa pyrkiä yliopiston kuoroon ja yllätyksekseni pääsin kuin pääsinkin mukaan. Kuoroharjoitukset vievät viisi tuntia viikossa, ja kaltaiseni nuotinlukutaidoton ja kuorokokematon sunnuntaihoilaaja saisi mielellään lisätä kylkeen toiset viisi tuntia itsenäistä harjoittelua kotona YouTuben ja nuottinivaskan kanssa. Mutta hauskaa on, ja laulutkin alkavat pikkuhiljaa jäädä päähän soimaan oikealla sävelellä. Kuoron lisäksi olen ehtinyt myös matkustella, juhlia ja kuunnella musiikkia - yksinäiset hetket ovat usein jääneet sunnuntai-iltojen iloiksi, mutta en valita! Olen oikeastaan vasta nyt tutustunut paremmin moniin kielikurssituttuihin, kun Núpurin luomia porukoita ei ole enää ollut niin vaivatonta pitää kassassa. Pidämme yhteyttä Facebook-ryhmän kautta, ja yliopistolla törmää aina johonkuhun - puhumattakaan tapahtumista, joihin olemme puuhanneet yhteislähtöjä. Ensimmäisellä ja toisella viikolla oli paljon bileitä, joista yksi oli kotopuolen fuksiseikkailuista muistuttava ESN City Race, johon osallistuimme seitsenpäisellä syssyllä. Voittoa ei kotiin tullut, mutta hauskaa kyllä oli ja DNA:tani löytyy nyt varmaan jokaisesta keskeisellä paikalla sijaitsevasta patsaasta.

Dream team suorittamassa ensimmäistä tehtävää! Viikinkilaivaa vandalisoivat vasemmalta oikealle Florian, Merlin, Ramona (edessä), Julian, Maren, Anna-Maria ja yours truly.

Ne sanoi: "Ylittäkää tie esittäen etanaa" ja mehän ylitettiin. Ramona, Flo ja minä uhrauduimme ryhmän puolesta ja sankariteon ikuisti Merlin.

Erasmus Student Network

...ja viimein illan virallinen Moi äiti -kuva sekä selitys siihen viimeisimpään. Kaupunkisuunnistuksen ekstratehtävänä oli ottaa kuva ryhmän jäsenestä suutelemassa patsasta, ja hellyydenkipeänä henkilönä kuolasin kivimiesten päälle ehkä enemmän kuin olisi tarvinnut. Kuvan murikka napottaa muutes Árnarhollin päällä ja on niin helkkarin korkealla jalustalla, että sen päälle kipuamiseen tarvittiin parinkin joukkuekaverin jeesiä. Ei ilmeisesti oltu ensimmäiset paikalla, ainakaan herran huulipunasta päätellen.

Kutsumustehtäväni kävi toisinaan haasteelliseksi, mutta onneksi kaverit auttaa aina!

Silimien välliin tiimiä juu!

Pari päivää myöhemmin lähdimme saksalaisen kaverini Anna-Marian kanssa opastetulle vaellukselle Reykjavíkin liepeillä kohoavalle Esja-vuorelle. Sää oli tyypillisen islantilainen, vettä tuli kuin sen kuuluisan Esterin vieläkin kuuluisammasta takalistosta ja kävipä vielä vinkkakin, ja kaiken kruunuksi bussi, jonka kyytiin meidän (20-30 ihmistä) oli tarkoitus hypätä, oli Esjalle tullessaan täynnä ihmisiä ja täten posotti päätä pahkaa pysäkkimme ohi. Oppaamme sai järjestettyä korvaavan kyydin, joka saapui tunnin päästä poimimaan ne, jotka eivät siihen mennessä olleet saaneet liftattua kyytiä kotikulmille. Paska reissu siis, mutta tulipahan tehtyä, seuraavan kerran paremmilla ilmoilla ja huipulle saakka!

Tässä vaiheessa näytti vielä lupaavalta. 

Tässä vaiheessa ei oikein näyttänyt enää miltään.

Tässä vaiheessa kamera eksyi maahan ja päätin painaa sokkona laukaisinta.

Esjan-seikkailun jälkeinen viikonloppu oli menestyksekkäämpi: lauantaina suuntasin ESN:n järjestämälle ekskulle lammaserotuksiin, minkä jälkeen kiersimme Islannin ehkä tunnetuimman turistireitin, Kultaisen kierroksen, joka käsittää kolme kuuluisaa maamerkkiä: Gullfossin vesiputouksen, Geysirin kuumat lähteet ja Þingvellirin kansallispuiston. Koko päivän kestävä reissu oli upea mutta uuvuttava, ja meikäläinen päätti sitten vielä suoriutua illaksi kuoron tervetuliaisbileisiin... Pirun mukavaahan siellä väsymyksestä huolimatta oli, ja islantikin luisti kuorokavereiden kanssa, jes!

Pari lammasta.

Pari lisää. Ja kylmä tuijotus.

Peruspalleroiden lisäksi joukossa oli jokunen saatanallisempikin yksilö.

VILLAHAALARI!

Turistikuvista pakollisin, Gullfoss ylhäältäpäin.

Siellä pauhaa!

Seuraavan viikon alkupuolisko meni arpoessa, osallistuako vai eikö tulevan viikonlopun Þórsmörk-reissulle. Asia tuli lopulta puheeksi Manonin kanssa, ja hänen innoittamanaan kipaisin torstaina ilmoittautumassa toveri Merlinin kanssa messiin. Tästä reissusta on kuvamateriaalia ja muistoja aivan liikaa puristettavaksi tähän tietopakettiin, jotenkapa erillinen postaus aiheesta on tulossa heti, kun seuraavan kerran kerkiän istua kirjoittamaan!

Turistikuvista toiseksi pakollisin, kuumaa vettä ylöspäin syöksevä geysir.

Siellä suhisee!

Kuvassa näkyvän kaltaisia kivikasoja käytettiin ennen vanhaan tiemerkkeinä ja ne tuovat pikantin lisän jokaisen turistin Islannin-kuviin.

Merlin ja Anna-Maria ylpeinä meidän omasta pienestä kolmen kiven tiemerkkikasasta.

Þingvellir! Kyseisellä alueella sijaitsi Islannin ensimmäinen "parlamentti".

Nytpä olisi ensimmäinen Reykjavíkin-kuukausi pikakelattu kuluneen viikon alkuun asti. Käväisin tuossa keskiviikkona Julianin kanssa kirkossa kuuntelemassa kansanmusiikkia, torstaiaamuna pidin ensimmäisen viiden minuutin suullisen esitelmäni islanniksi ja saman päivän iltana vierailin Húrrassa hukuttamassa huoleni raivokkaan räminämusiikin alle ja kumoamassa kurkkuun parit hermo-oluet. Tämän lisäksi lähinnä stressailin koulujuttuja ja valmistauduin viikonloppuun, joka tällä kertaa kului Varmaland-nimisessä paikassa laulaen ja juoden. Kyseessä oli siis kuoron harjoitusleiri, jonka aikana pidimme kolmet kolmen tunnin harjoitukset ja tutustuimme toisiin laululintuihin seuraleikkien ja iloliemen avustuksella. Sain tuossa loppuviikosta kuulla hieman ikäviä uutisia kotimaasta, joten sosiaalinen irtiottoviikonloppu tuli enemmän kuin tarpeeseen. Puhuin paljon islantia ja vähän tanskaa, keskustelin maailman menosta viisaan Suomessa käyneen miehen kanssa ja tutustuin färsaarelaiseen tyttöön, jonka kanssa keskustellessa toteutin skandinavistisen unelmani ja käytin kaikkia pohjoismaisia kieliä sekaisin, näin muutamia kohokohtia mainitakseni. Tästäkin tolskauksesta saattaa olla luvassa kuvia myöhemmin, kuoron keltanokkia nimittäin koeteltiin lauantai-iltana kaikenlaisin kulttimenoin, ja tämän tapahtuessa lauloi siihen pakotettujen kuorolaisparkojen lisäksi muutama kameran suljin. Merkinnän otsikkokin on itse asiassa kuoroleirin peruja; päivällistä syödessä muuan paikallinen esitteli meille ulkomaalaisille tuon hyvin tärkeän islanninkielisen termin, joka syntyy yhdistämällä adjektiivin þunnur (krapulainen) substantiiviin sunnudagur (sunnuntai)...

Vähän vanhempaa materiaalia, mutta mikäpäs siinä. Kuun alussa järjestettiin Bar Bravóssa akustinen Melodica-festivaali, jonka kävin parin kaverin kanssa tsekkaamassa! Tämä poppoo oli erityisen taitava.

Islannin Juice? Bravó on muutes mukava ja kivasti sisustettu paikka, ihailen erityisesti takaseinän black metal -lammasta.

Huh huh. Johan oli homma, mutta nytpä on elämä taas pistetty ajan tasalle tässäkin ulottuvuudessa. Toivon mukaan saisin tulevaisuudessa järjestettyä useammin aikaa blogille, ettei tarvitsisi aina kirjoittaessa muistella montaa viikkoa takaperin vaan voisi elää hetkessä ja keskittyä enemmän ajatuksiin ja tunteisiin - joita tämä maa kyllä herättää, sanonpa vaan! Olen ollut aivan hämmästyttävän onnellinen täällä, ja huvittaisi kovasti avata näitä oloja ihan kunnollisessa tekstimuodossa. Lähitulevaisuudessa kuumottaisi kirjoitella myös Núpurin kurssilla tekemästämme patikkaretkestä Kaldbakur-vuorelle, ja tämä viikko tuonee taas tullessaan kourallisen uusia aiheita. Mutta vaikka minulla sanottavaa riittääkin, olen aina avoin ehdotuksille. Mikäli joku siellä ruudun toisella puolella miettii yhtä tahi toista Islannista ja toivoisi minun valottavan omia kokemuksiani aiheesta, on hänen erittäin suotavaa ilmiantaa itsensä. Mitä vain saa kysyä milloin vain, ja kaikenlainen aiheeseen liittyvä kommentointi on enemmän kuin sallittua! Tämä tyttö lähtee nyt lopettelemaan þunnudagurinsa, ettei huomenna olisi aivan raato. Góða nótt!

Karistellaanpas tästä merkinnästä nyt ne viimeisestkin vakavuuden rippeet islantilaisen bajamajataiteen keinoin. Olkaa hyvät.