Tänään aamupäivällä satoi oikeaa vettä. Ei räntää, ei lunta, ei rakeita, vaan vettä! Meillä on ehkä sittenkin toivoa keväästä.
Sitten paistoi aurinko, haaveilin juoksemisesta. Ehkä menen kuitenkin vain uimaan - hiukset pitäisi pestä ja lihaksiin sattuu. Ehdin juosta huomenna.
Viimeiset luentoni täällä Islannissa olivat eilen. Opetuksen loppua juhlittiin katsomalla Muumeja ja syömällä itsetehtyjä ranskalaisia. Aamulla ei tarvinnut mennä mihinkään, joten vapautin itseni univeloistani nukkumalla koko aamupäivän. Näin unta, jossa pahoittelin, etten ollut vastannut ystäväni kirjeeseen. Kirjoitin hänelle heti herättyäni. Sen lisäksi olen imuroinut talosta kaikki huoneet, joihin pääsin sisälle, kuunnellut kolme kokonaista Insomniumin levyä sekä ottanut tekotaiteellisia valokuvia minua miellyttävistä yksityiskohdista asunnossamme.
Minulla on paljon oikeaa kerrottavaa elämäni viimeisimmistä käänteistä; en ehtinyt sanallakaan mainita loistavan lintuveljekseni Jeren pistäytymistä täällä ennen kuin toiset toverit, vanha ystäväni Eevi ja hänen kihlattunsa Doug saapuivat piristämään pääsiäistäni. Koko helmikuu on käsittelemätön kasa kuvia, nelisen aukeamaa muutamalle riville kirjoitettuja lauseita kustakin päivästä. Kun kotitehtävät ja luennot lakkaavat ahdistamasta, tulevat tentit; kun ne ovat ohi, koittaa kesä ja uusi lukuvuosi. Syksyn väsynyt flegmaattisuus on kevään myötä muuttunut avoimeksi ahdistukseksi. I don't need that much sleep anymore, I have so much more time and energy. More time and energy to be miserable.
Vuokraemäntä lähti viikoksi Kanarialle. Asunto pysyi minun ja Manonin käsissä siistinä ehkä neljä sekuntia. Olen ottanut tästä vapaudesta ilon irti myös istumalla Sesseljan valtakunnassa eli olohuoneessa, missä Mía-kissakin tykkää viettää aikaansa. Kuvassa hän tosin on uskaltautunut minun huoneeseeni nukkumaan - harvinaislaatuinen tapahtuma! Yhtenä yönä miuku tuhisi vieressäni yölläkin hetken. Nyt taloon on tullut Sesseljan poika ja pojanpoika, ja heidän mukanaan roti ja järjestys.
Olen juhlinut monia läksiäisiä viime aikoina. Ne kauhistuttavat. Tänään taas yhdet. Kahdet itse asiassa, samaan aikaan ja samassa baarissa. Olen huomannut mieleni hiljaa mukautuvan ajatukseen kotimaasta; suunnittelen kesää, odotan kavereiden tapaamista, innostun hiljaisista viikoista maaseudulla, joita luultavasti tulee riittämään. Aika menee silti liian nopeasti, päivä päivältä arki muuttuu muistoiksi ja reilun kahden kuukauden päästä on aika herätä miltei vuoden unesta. Onneksi Suomessa alkoholi on piirun verran halvempaa ja sitä saa ruokakaupasta.
Ensi viikko näyttää kiireiseltä; perjantain tenttiin lukemisen lomassa olen suunnitellut katsastavani yhden taidenäyttelyn ja monen monta pohjoismaista elokuvaa Pohjolan talon elokuvafestivaaleilla, käyväni kuorossa, urheilevani ja palkitsevani itseni patikalla Eyjafjallajökullille lauantaina, ennen kuin lukustressi seuraavasta tentistä alkaa. Vaativa patikkareissu pelottaa hieman.
Mielialani ovat vaihdelleet näin keväällä enemmän kuin syksyllä. Niin käy tosin aina; toiset masentuvat marraskuussa, minua ahdistaa aina lumien sulamisen aikaan. Olen ollut henkisesti väsynyt, ihmisiin kyllästynyt, välinpitämätön, mustasukkainen, päättämätön, epätoivoinen, inspiroitunut, suorastaan rakastunut, sosiaalinen, kiinnostunut, itsevarma, toiveikas, tyytyväinen! Rajan voisi leikata veitsellä, päässä kääntyy katkaisin, vanha tunne tulee takaisin kuin valo auringonpimennyksen jälkeen.
Olenkohan kauhea murhaaja, jos lähden huomenna yliopiston simpukankeräysreissulle?
Minulla on huoneessani litra vodkaa enkä tiedä milloin tekisin sillä jotain. Minulla on myös suolapähkinöitä ja suklaata, naposteltavaa ruokaa ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. En tiedä, olenko täällä puhunut mitään ruokailutottumuksistani, mutta kun kerta arkimerkintää tässä kyhätään niin voisi kai sitä hieman valottaa vatsalaukkunsa sisältöä. Helsingissä elin lähinnä opiskelijaruokalan pöperöillä ja välipaloilla, mutta täällä yliopistoruoka on sen verran hintavaa, että on ollut pakko ruveta kokkaamaan itse. Syksyllä kyhäsin useimmiten pastan, riisin tai perunan kylkeen erilaisia kasvispitoisia kastikkeita - liha on täällä kallista, enkä ole tottunut valmistamaan siitä ruokaa muutenkaan - ja nyt keväällä keittiössä on tainnut useimmiten syntyä linssikeittoa ja soijarouhemakaronilaatikkoa. Pyörittelen mielessäni reseptejä ja haaveilen keittokirjoista - ruuanlaitto on hauskaa, mutten usein jaksa keksiä mitään uutta ja jännittävää kokattavaa, varsinkin, kun makaronilaatikkoa syö monta päivää.
Neljäs Insomniumin levy alkaa soida. Nyt voisi olla korkea aika painua sinne uimaan, jotta kerkiää valmistautua jäähyväisten juhlintaan. Lupaan palata pirteiden ja kiinnostavien seikkailumerkintöjen kera taas motivoiduttuani ja tentit selätettyäni, otan vaikka sitä vodkaa niin lakkaa laahaamasta tämä teksti ja tajunnanvirta.
