hátið fer að höndum ein

Minä toivotan nyt islantilaisen viiveen kera hyvää joulua kaikille! Tänä vuonna se olikin hieman erilainen - päätin jäädä juhlapyhiksi Islantiin, ja siten viettää ensimmäistä kertaa joulua ilman perheenjäseniäni ja ystäviäni, jotka ovat tähän asti olleet joulunviettoni kulmakiviä. Päätös kyti päässä jo varhain, ja muistan tuskailleeni suunnilleen jokaiselle vastaan tulleelle kaverintekeleelle valinnanvaikeuttani, kun en tiennyt sanoa, olisiko parempi viettää varmuuden ja velvollisuuden vuoksi perinteinen perhejoulu, vai tarttua kihelmöivään tilaisuuteen ja juhlia keskitalvea kaveriseurassa ja vieraassa maassa. Muistan oksentaneeni puhelimessa äidilleni hätäisenä ja pettymyksen tuottamista peläten liudan perusteluja sille, miksi tästä maasta ei kannattaisi ihan vielä lentää hetkiseksi muualle. Syksyllä olin nimittäin aivan varma, että tahtoisin palata jouluksi juurille, mutta ajan kuluessa ja tähän osittain tuttuun, mutta vielä niin vieraaseen maahan kotiutuessa aloin pikkuhiljaa pelätä, että minun ja elämäni ympärille täällä muodostunut hento kupla puhkeaisi heti, kun astuisin takaisin kotimaani ja sinne jättämäni elämän kamaralle. Arvostan myöskin maailmankuvani laajentamista ja uusia kokemuksia, joten ulkomaanjoulu alkoi luonnollisesti houkuttaa. En tiedä, olisinko halunnut jäädä tänne, jolleivät eräät parhaista vaihtokavereistanikin olisi jääneet - yksin ei olisi tarvinnut olla, kun maailman ihanin vuokraemäntä kyseli jo hyvissä ajoin, että onhan minulla jouluna seuraa. Mentorini tosin manasi, että odottamattomalla koti-ikävällä on tapana iskeä juuri joulun alla, joten voi olla, että olisin Islanti-illuusioni särkymisenkin ohella ennaltaehkäissyt kaipuussa piehtarointia ja varannut lennon. No, mikään tuntikausiksi sänkyyn kaatava ikävä ei päässyt iskemään - oikeastaan koko joulu valui varsin vaivatta ylitseni, lukuunottamatta paria tervettä vihlaisua sielussa, kun jouluaaton puheluissa äiti luetteli haudoilla käynnit, ruuat ja joulusaunat (pääsisipä saunaan!), ja joulupäivänä heräsin tajuamaan, että rakkaimmat kotikaupunkikaverini käyvät illalla yhdessä ulkona, ensimmäistä kertaa ilman minua koko nelivuotisen joulupäiväulkoiluperinteemme aikana. Olen tästä tunteettomuudesta hieman kummissani, pettynytkin, mutta kai nämä juhlapyhät ja tämä koko kuukausi on juostu läpi sellaista tahtia, ettei oloissaan ole ehtinyt velloa.

Mitä täällä sitten tapahtui? Millainen oli erilainen joulu? En ole pitänyt itseäni jouluihmisenä moneen vuoteen, enkä usko, että asiaan olisi Suomessa tullut mitään muutosta, mutta täällä olen jostain syystä haalinut kalenterini täpösen täyteen jouluaiheisia hyörinöitä: kävin joulumarkkinoilla, joulunavauksessa, leipomassa joululeipäsiä, neljässä joulukonsertissa, joista yhdessä itse laulamassa, jouluostoksilla... Kirjoitin seitsemän joulukorttia - yhden ihmiselle, jota en ollut koskaan tavannut - ja leivoin kymmenittäin joulutorttuja ja karjalanpiirakoita. Liekö uuden kulttuurin kirousta - kyllähän tästä maasta uteliaalle suomalaiselle löytyy jos jonkinlaista jouluihmeteltävää. Aloitetaan vaikka joulupukeista,joita täällä on kolmetoista...

Hafnafjörðurin joulumarkkinat eli kierrättäen koristeltuja kuusia, glögiä ja ristiinpukeutuvia joulutonttuja.

Valtiokauppakin sai joulutarrat ikkunaan.

Laufabrauðia koristelemassa.

Oikealla Norjan suurlähetystön lahjoittama joulupuu, joka tosin kaatui pari viikkoa takaperin lumimyrskyssä.

Mun kavereilla on bändi nimeltä Pyykkitupa ja ne soittaa hyvin. Kuva vaihtarien läksiäisbileistä 13.12.

Kämppis-rakas lähti Ranskaan joulunviettoon, mutta kerkisipä ennen sitä kuumailla kameralle joulupukin kanssa!

Kuoron joulukonsertti! Kuvasta kiitän Sebastiania.

Kovan luokan kuorotyttönä kävin myös katsomassa Langhóltskirkjan kuoron joulukonsertin!
...No, oikeastaan syyni sinne menoon seisoo tuossa sinipukuisten kuorolaisten vasemmalla puolella (*köh* Eivör Pálsdóttir *köh*), mutta hieno ilta oli joka tapauksessa. Erityispropsit kuvassa kukitettavasta hurmaavasta, eläväisestä viittomakielen tulkista, joka käänsi kauniit joululaulut äänettömälle kielelle.

Aatonaatto on Islannissa lähes oma juhlapäivänsä - päivän nimi maan kielellä on Þorláksmessa, Þorlákin pyhä, ja tänä päivänä Reykjavík vilisee kansaa aamusta iltaan. Kaupat ovat viimeistä päivää auki jopa keskiyöhön saakka, ja viimeisten lahjahankintojen jälkeen moni paikallinen palkitsee itsensä jouluoluella tai -glögillä. Laugavegur on täynnä tunnelmaa, väkeä lappaa edestakaisin epätasaisena massana, välillä korvaan kaikaa katusoitto tai kuorolaulua. Kutakuinkin kulturellia tekemistä ei tarvitse etäältä etsiä, ja iltakuudelta marssitaan kynttilät kädessä rauhan puolesta. Itse talsin tulostettu lippu kädessä puoli neljäksi Vapaakirkolle Árstíðirin joulukonserttia kuulemaan, ja sieltä tunnelmatokkurassa ruokakaupan kautta kotiin tankkaamaan seuraavaa kulttuurirutistusta varten. Vuorossa oli 1860-yhtyeen ilmaiset joulumusisoinnit eräässä kapakissa, ja kipitin sinne kiirehdittyäni ensin hyvin islantilaisille viime hetken lahjaostoksille Laugavegurin alkupäähän. Kauemmas en siinä kiireessä ja ihmismassassa uskaltanut - ensimmäinen kortteli riitti vallan hyvin todisteeksi siitä, että kaikki huhut islantilaisten aatonaaton ulkonaliikkumishysteriasta pitävät paikkansa.

Aatonaattona näkyi ulkosalla ihmisten lisäksi myös kasapäin vesilintuja.

Suosikkibiisini aivan alkajaisiksi soittanut 1860 oli loistava - joululaulut niin kesäistä musiikkia soittavan yhtyeen tulkitsemina saivat minut hetkeksi unohtamaan, että ulkona katuja peittää petollinen viiden sentin jääkerros, tuuli tuivertaa ja päivänvalon pilkahdus kestää sen kolmisen tuntia vuorokaudessa. Istuin aivan lavan vieressä punaviinilasini kanssa ja mietin, että aivan hyvin olisin voinut olla jossain lämpimässä maassa rantabaarissa, kiiltelevin joulunauhoin ja loisteliain palloin koristellun palmun alla siemailemassa kylmää joulujuomaa kookospähkinäkupista. Mietin, että tätä se varmaan se J.H. Erkko tarkoitti pohtiessaan: "No onkos tullut kesä nyt talven keskelle?" Keikan jälkeen treffasin Árstíðirin myöhemmistä joulujollotuksista juuri ulostautuneita Theaa ja Tommia, heidän tanssikaveriaan Gunnaria sekä Merliniä ja hänen tänne joulunviettoon saapunutta ystäväänsä Franziskaa vohvelin ja halvan oluen merkeissä keskustan vähemmän vilkkaalla puolella. Kotimatkaa valaisivat kauniit revontulet.

Mainio Árstíðir vierailevan Vala-laulajan kanssa.

Itse aattoillan juhlinta täällä oli uskomattoman hauskaa. Kokoonnuimme kahdeksan hengen poppoolla Thean luokse kuka milloinkin kokkaamaan, nauttimaan virvokkeita ja juttelemaan mukavia, ja kahdeksan jälkeen kävimme kansainväliselle jouluaterialle. Poistuin itse puoli yhdentoista hujakoilla takaisin Länsikaupunkiin kuoron yömessukeikalle, ja takaisin tullessani huomasin, että ystäväni, nuo huomaavaiset jouluenkelit, olivat pelanneet tällä välin korttia eivätkä olleet ehtineet edes jälkiruokaan asti. Jälkkärisessiolla oli tarjolla tanskalaista manteli-riisivanukasasiaa, jonka sisään piilotetun kokonaisen mantelin löytäjälle olisi ollut luvassa palkinto, jollei tämä onnekas olisi ollut itse puuron tekijä ja palkinnon ostaja. Tämän odottamattoman tapahtuman seurauksena palkintopaketti päätyi seuraavan ohjelmanumeron osaseksi: luvassa oli tanskalainen pakettileikki, jota varten olimme jokainen tuoneet mukanamme pari pientä lahjaa. Ideana oli noppaa heittämällä kerätä itselleen lahjoja pöydän keskeltä, ja toisen kierroksen aikana niin ikään nopanlukujen sallimana anastaa itselleen mieluisimmat lahjat muiden keräämistä kasoista. Peli oli nopeatempoinen, hauska ja hikinen - emme kuulleet kun peliajan loppumisen merkiksi asetettu hälytys soi, joten pelasimme huomattavasti tarkoitettua pidempään - ja synnytti monta sisäpiirin vitsiä,sekä kerrytti jokaisen materiavarastoa muutamalla paketilla. Allekirjoittanut sai muun muassa maailman cooleimman väriä vaihtavan minikuusen, hurraa! Jonkun aikaa jaksoimme leikkiä lahjoillamme ennen kotiin vaellusta halki pimeän aamun. Vuokraemännän poika tuli kotimatkalla vastaan iloisesti tervehtien.

Hämärä joulupöytä.

Sebastian kalasti pakettipelistä huisan siistin arkeologisetin, jonka parissa vierähti tovi jos toinenkin. Mötikän sisällä lymysi dinosaurus!

Joulu on ollut minulle kotiseudullakin perhehengailun lisäksi kaverikeskeinen, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokosin aattojuhlaa täysin suvuttomin voimin, ja voin sanoa nauttineeni. Juhlan tuntu oli todellinen, vaikka joulun taika ei olekaan minua kunnolla tavoittanut enää sitten lapsuuden. Tajuan jotenkin aina liian myöhään, että nyt pitäisi virittäytyä haikean verevään juhlatunnelmaan, ja usein se kevyt punakultainen läikähdys sydämessä tuntuu vasta joulupäivän tai Tapanin puolella, jos silloinkaan. Tänä vuonna myös valvoin ensimmäistä kertaa aamukuuteen jouluaattona, usein moisen jumalanpilkan aika on vasta joulupäivänä, kun kotikaupunkiini perhettä näkemään saapunut opiskelijakansa kokoontuu kantaväestön kera kylänraitille tapaamaan yläasteaikaisia ystäviä ja kyräilemään vanhoja vihamiehiä. Mitään en vaihtaisi, en kotijoulujeni perinteistä saati sitten vaihtovuoteni joulumuistoista. Tänä vuonna joulupäivä meni koomatessa ja vuokraemännän sekä poikansa kanssa perinteistä islantilaista jouluruokaa syödessä, ja Tapanina reissusimme pikkuporukalla Reykjanesin niemimaata ristiin rastiin, mistä kirjoittelen heti seuraavan kipinän iskiessä. Nyt meinasin nykäistä nokoset, sillä aamulla aikaisin starttaa välipäivien roadtrip numero kaksi! Kaunista ja ihmeellistä joulun ja uuden vuoden aikaa itse kullekin säädylle, käykää lämpimin sydämin Suomen kylmyyttä vastaan!

Toisin kuin kuva antaa ilmi, ei jouluaaton seura ollut huonolaatuista pikseliporukkaa. Välittääpäs tämä vallan vääristyneen vaikutelman kamalasta juoppojoulusta, uskotteko jos sanon että kaikkea maisteltiin mutta äärimmäisen kohtuuden rajoissa? Huomatkaa kaikkien sponsored by pakkespil -asusteet, varsinkin Andreaksen kädessä pinkkinä hohkava minikuusi! Lisäksi lupaan 100 Islannin kruunua sille, joka bongaa kuvasta natsijoulutortun.
Tontunmussukat vasemmalta oikealle: Tommi, Andreas, Merlin, Sebastian, Patrick, Franziska ja Thea.

ást og jafnrétti

Tänä aamuna sain heti herättyäni lukea, että minun kotimaani eduskunta hyväksyi tänään lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Hymy hiipi huulille nopeammin kuin ehdin edes sisäistää koko asian, ja pääsin riemuitsemaan ihan ääneenkin, kun kämppis kirmasi keittiöön heti nähtyään Facebook-päivitykseni asiasta. Vihdoinkin! Hieman harmittaa, etten nyt voi olla Helsingissä juhlimassa tätä rakkauden ja tasa-arvon päivää, mutta toisaalta yhdenvertaisuuden mallimaaksi usein tituleerattu Islanti lienee aivan sopiva juhlapaikka sekin.

Tällä hetkellä tuntuu, että hukun hyviin uutisiin; tämän julkisen ilonaiheen lisäksi iloittavaa löytyy henkilökohtaisuuksistakin, sillä nyt on taas hieman varmempaa, että saan alkukeväästä yhden rakkaan ystävän Suomesta vieraakseni! Tänään on saanut hymyillä ihan kaikelle. Eilinen kuoron konserttikin meni hyvin, koetan laittaa videoita ja kuvia kunhan niitä käsiini saan, Sain kuulla, että olimme rikkoneet yliopiston kuoron pienempien konserttien yleisöennätyksen, joten jos joku paikalla ollut nyt Google Translaten kanssa tätä lueskelee, niin kiitos kun hilauduit paikalle! Laulaminen oli uskomattoman hauskaa, enkä malta odottaa maanantaita, kun pääsee taas julkihoilaamaan, tällä kertaa yliopistolla. Konsertin jälkeen jatkoilimme kotoisan Ölsmðjan-pubin yläkerrassa, missä laulaminen jatkui, osittain ohjattunakin, kun kuoronjohtajakin piipahti paikalla. Ilta oli täynnä loistavia keskusteluja, oivalluksia ja ideoita, ja sain taas kerran muistutuksen siitä, miten upeaa on ihmiskontakti ja ystävyys. Heräsin väsyneenä, mutta onnellisena yläkerran remontoijien ääniin, mutta ei kiinnosta, sillä tänään elämä on erityisen mahtavaa.

Tuntuu vieläkin epätodelliselta, että Suomi on viimein ottanut tämän kauan odotetun askeleen kohti tasa-arvoisempaa tulevaisuutta. Tehtävää riittää vielä (esimerkkinä aivan liian vähän tapetilla ollut translakiuudistus), mutta tämän päivän tapahtumat valavat uskoa ja toivoa sydämeen. Tästä on hyvä jatkaa, kiitos kaikille lakialoitetta puoltaneille ja Suomen kansalle, jota ilman tämä ei olisi ollut mahdollista!

Merkinnän valokuvat ovat vuoden 2013 Reykjavík Gay Pride -tapahtumasta. Mukavia muistoja sieltäkin!

einu sinni fór ég norður

Puolisentoista viikkoa sitten pääsin pitkästä aikaa pyörähtämään pääkaupungin ulkopuolella, kun lähdimme kaveriporukalla pohjoiseen. Puolet meidän Airwaves-vieraistamme, elikäs Peter, hengaili Reykjavíkissa viime perjantaihin asti, joten tässä oli senkin puolesta mainio ajankohta kääntää kurssi kohti pohjoista. Kyseessä oli aikamoinen ex tempore -reissu - idea mukaan lähtemisestä tuli parin päivän varoitusajalla, ja auton sekä majoituksen varaaminen hoidettiin lähtöpäivänä. Ihan pätevää pseudoislantilaisuutta!

Lähtö koitti perjantaina iltapäivällä, ja kuutisen tuntia köröteltyämme saavuimme Akureyriin piskuinen ajokkimme täynnä matkatavaroita ja ruokaostoksia. Olimme vuokranneet viikonlopuksi mökin, joka osoittautui loistavaksi valinnaksi paljuineen ja vohvelirautoineen, ja taloksi asettumisen jälkeen kerkisimme lähinnä syödä ja lillua (helkkarin kuumassa) paljussa ennen yöpuulle siirtymistä. Aamupalastelemaan heräsimme aikaisin, sillä tähän aikaan vuodesta matkailun joutuu hyvin pitkälti aikatauluttamaan vähäisen päivänvalon mukaan, ja halusimme ehtiä kokemaan mahdollisimman paljon niiden kahden päivän aikana, jotka pohjoisessa vietimme. Lauantaina kiertelimme lähinnä Akureyrissä, sunnuntaina heitettiin pitempi reissu Mývatn-järven läheisyyteen ja käytiin ihastelemassa Dettifossin ja Selfossin vesiputouksia. Treffasimme myös Akureyrissä vaihtarilukukauttaan viettävää kielikurssikaveri Stefania, joka vei meidät jännittäville ruokamessuille ja käväisi mökillämmekin paljuilemassa. Ympäriinsä ajelun lisäksi viikonloppuun sisältyi muun muassa loistavaa läppää, vesisotaa, öljyä silmässä, valkeita revontulia, lettuja sekä ihan perkeleesti tummia tarjousbanaaneja. Parhaista hetkistä ei yleensä koskaan ole kuvia, ja näinhän siinä tälläkin kertaa kävi, mutta matkan vaikuttavimmat visuaalisuudet tuli sentään joten kuten ikuistettua.

Auringonlaskubongausta menomatkalla.

Spontaanien matkalaisten ensimmäinen pysäkki Akureyrissä: turisti-info. Joka oli matkamuistomyymälää lukuun ottamatta suljettu, joten ei kun kartta käteen ja kaupungille sitten ihan omin nokin vaan! Kuten varmasti koto-Suomessakin, täällä Islannissa alkavat kaikki kaupunkien julkiset joulukoristelut olla paikallaan ja koko maa vartoo vapisten lähtökuopissa, että milloinka päästään kunnolla hössöttämään. Täällä jouluhysterian ensimmäinen aalto oli aistittavissa jo lokakuun loppuvaiheilla, ja kontribuioin siihen itsekin protestipipareita leipomalla ja joulumusiikkia popittamalla aitojen joulumaalaisten eli lappilaisten seurassa.

Muumilinna alias kahvila Bláa kannan. Käytiin iltasella testaamassa sisäpuolikin: mukava ja kotoisa soppi, eikä sumppikaan surkeaa ollut.

Ehkä absurdeimman näköinen intialainen ravintola jonka olen eläessäni nähnyt.

Islantilaiset talot ovat aika usein ihania. Tämä lienee jokin julkisempi rakennus, mutta yksityishenkilöidenkin asumukset varsinkin pikkukylissä ovat toisinaan hyvinkin huomiotaherättäviä.

Tämä oli jokin isompi museo, missä olisimme vierailleet, mutta koska tässä talven autioittamassa maassa eivät muun maailman museosäännöt päde, oli pytinki lauantaina suljettu. Komealta se kuitenkin näytti!

Kävimme myös Akureyrin kasvitieteellisessä puutarhassa ihailemassa Islannin marraskuista, kukkeaa luontoa. Yllättävän paljon nähtävää sielläkin oli, vaikkei mikään ollut kukkinut kuukausiin.

Puutarhan kasvihuoneessa oli hiukan eläväisempi meiniki. Paitsi näiden islantilaisten viinirypäleiden osalta ehkä.

Fiksua kirjastomainontaa! Tuo metallihökötys meni meille kaikille läpi aitona kirjana.

"Tein itse ja säästin."

Kertokaa, mikä on Carbon Recycling Racing Team?

King size -kissa! Ilmeisesti kipsut tassuttelevat vapaina muuallakin kuin Reyjkjavíkin kaduilla.

Stefan vei meidät mainintani mukaisesti käymään ilmaisilla ruokamessuilla, missä oli tarjolla maistiaisia varmaan kymmenistä eri kulttuureista. Tässä oli liettualaisia lätysköitä, näyttivät nachoilta juustokastikkeella mutta olivat oikeasti jotain hyvin imelää. 

Kallis kotimaakin oli edustettuna! Vieläpä parhaalla mahdollisella tavalla, kun Akureyrissä opiskelevat Maarit (kuvassa) ja Sandra olivat väkertäneet minikarjalanpiirakoita ja munavoita. Täytyy viimeistään jouluksi väsätä itsekin, oli sen verran oivallista maistaa kotiseutua pitkästä aikaa. Maaritin reissailuista löytyy muutes luettavaa täältä, mikäli mieltä viehättää lueskella muidenkin reissaavien suomalaisten seikkailuista.

Intensiivisen ruokatankkauksen jälkeen suuntasimme Muumilinnaan kahville - kaljakaupan kautta tosin, sillä mielemme teki viiniä tulevan illallisen kanssa. Matkaan tarttui myös färsaarelaista siideriä, joka maistui aivan samanlaiselta kuin kaikki muutkin makeat omenasiiderit.

Asumus ja ajokki elikäs maanmainio mökki ja tilaihmekosla.

Mökkimme takapihalta löytyi myös vaihtoehtoinen kulkupeli.

Peter ilahtui mökkipaikkamme nimestä

Sunnuntaina ajeltiin aamiaisen jälkeen Dimmuborgiriin, islantilaisten joulutonttujen kotiin, missä kerrotaan kuvattaneen myös Game of Thronesia.

Hämäräperäistä villaa.

Dimmuborgeroinnin kohokohta oli ehdottomasti tämän toveri turistin tapaaminen. Eksynyt herra kysyi meiltä ensin tietä parkkipaikalle ja sen löydettyään posotti edellämme noin viisikymmentä metriä, ennen kuin joutui pysähtymään puhjenneen renkaan vuoksi. Olimme aamulla tehneet aivan jumalattoman kasan lettuja, joten pysähtyessämme kysymään, olisiko tarvinnut auttaa, tarjosimme matkamiehelle toki pannarin tai pari. Julianille kiitos kameran käytöstä tässä tilanteessa!

Seuraava stoppi oli Mývatnin geotermisen maauimalan kohtimilla. Uimaan emme menneet, mutta ympäristö oli varsin vaikuttava.

Ihana matkaseura, vasemmalta oikealle Julian, Peter, Jessica ja Christopher! Takana myös menopeli, ovet selällään kuten kunnon matkalaisilla konsanaan.

Perunani ei millään meinannut tallentaa tuon veden sinisyyttä, mutta pirun sinistä se oli!

Lyhyen pysähdyksen jälkeen tie vei päivän viimeiselle etapille, Dettifossille. Lunta ei pohjoiseenkaan ollut siunaantunut täksi viikonlopuksi, mutta täällä sentään pääsi tarpomaan jään päällä ja heittelemään lumipalloja. Voih, jospa se kylmä tulisi tännekin aikanaan!

Dettifossilla meidät yllätti upea auringonlasku sekä Jessin kaverit, joihin törmäsimme myös aiemmin Dimmuborgirilla. Islanti on pieni maa...

Itse kohisija! Muistan, kun erkanin tuolla ryhmästä ja katselin vakavana alas, miettien, että jos putoaisin, kuolisin varmasti. Tunsin silloin itseni kovin pieneksi ja pelokkaaksi pauhaavan putouksen rinnalla.

Selfoss! Tämä pienempi putous ympäröivine puroineen ja jää- ja lumikenttineen oli oikeastaan minusta vaikuttavampi, kuin alueen "päävesiputous". Vettä, vettä, vettä kaikkialla, jäätyneitä lammikoita joiden päällä on hyvä pohjoisen lapsosen kävellä. Ainakin jos on vedenpitävät kengät. Dettifossin jälkeen tarkoituksenamme oli palata Húsavíkin kautta kotiin, mutta tie oli poikki, joten palasimme takaisin samaa tietä kuin tulimmekin.

Maanantaiaamuna heräsimme tavallistakin aikaisemmin, sillä meidän piti ehtiä siivota mökki ja huristella viisi tuntia takaisin Reykjavíkiin ennen kello kahta iltapäivällä. Urheina kuskeinamme toimivat koko viikonlopun ajan Jessica ja Chris, joka kuvassa vetristää ajamisen puuduttamia niveliään heittämällä postilaatikkoa pikkukivillä. Osui lopulta!

Semmoinen reissu se! En ollut vielä aikaisemmin ehtinyt käymään Pohjois-Islannissa, ja tämä visiitti opetti, että sinne on lähdettävä uudestaan. Kaikki kiertämämme paikat ovat melko tunnettuja turistikohteita, joten jokin hieman polulta poikkeavampi pohjoisen-reissu kiinnostaisi vielä heittää jossain vaiheessa! Mývatnin ympäristöä tekisi kovasti mieli tutkia, ja siellä aikaisemmin vierailleet kaverini ovatkin jaelleet auliisti vinkkejä visiitin arvoisista paikoista. Tämä viikonloppu säilyy muistoissa ensimmäisenä täysin kaverivoimin toteutettuna reissuna mitä mahtavimpien ihmisten kanssa, enkä toivottavasti heti unohda kaikkea sitä levotonta läppääkään, mitä tuli heitettyä tai niitä asioita, joita tuli opittua. Muistoista tulikin mieleeni, että pitäisi varmaan viimein siivota kasvihuoneesta laukkuun nappaamani viinirypäleet roskiin... Huaah. Ikävähän tässä iskee rustaillessa. Ja ahdistus, kun mietin, että matkaseuralaisistani yksi lähti jo takaisin kotiin ja kolme muuta katoavat muistaakseni kaikki eri puolille Eurooppaa joulukuussa. Aika on kulunut niin nopeasti! Onneksi tenttien jälkeen on vielä vähän aikaa tankata itseensä niiden läsnäoloa, jotka jättävät Islannin tämän lukukauden jälkeen. Itse sain viime viikolla vihdoinkin tietää, että saan jäädä tänne vielä kevääksikin, oi onnea. Opiskelut ovat tältä syksyltä aivan loppusuoralla, huomenna on itse asiassa viimeinen luentopäivä ennen tenttejä, ja kuoronkin taival huipentuu pariin konserttiin tässä huomenna ja ensi viikolla. Kirjoitettavaa tosin on paljon, ja toivon mukaan jaksan joululomalla pakertaa pari merkintää pahan päivän varalle kaiken sen ajankohtaisen lisäksi, mistä minun pitänee päivittää.

Mutta apropoo ajankulu, kuinkas sitä taas on kukuttu blogin ääressä puolille öin? Huomenna on aikainen herätys pitkään ja suureen päivään ja siihen piti valmistautua hyvillä yöunilla, mutta vielä olisi se aamuinen puhekurssin esitelmä tekemättä... Koskaan en opi.