upphafið

Keflavíkin kansainvälinen lentokenttä, kello 00:58. Lähtöselvitystiski vasemman kyljen puolella on hiljainen ja eloton.Ihmisiä matkalaukkuineen ja tavarakärryineen vilisee kuitenkin ohi kuin muodostelmasta karanneita muurahaisia kohti toisia portteja, ja korviin kiemurtelee hiljainen kielten sekamelska. Silmiä painaa. Kovalla lattialla istuminen alkaa pikku hiljaa tuntua jaloissa ja takapuolessa eikä mikään asento tunnu hyvältä paria minuuttia pitempään. Kommunikaation ja kielillä puhumisen vaivalloisuus on onneksi vähentynyt, ja juttelen toisen vaihto-opiskelijan, ranskalaisen, kanssa englanniksi (en uskalla puhua ranskaa) sen minkä kirjoittamiseltani raaskin ja väsymykseltäni uskallan. Tajuan, että voin pyytää häntä katsomaan tavaroideni perään ja lähteä vessaan, ilahdun. Mielessä myllertää asioita, joista tekisi mieli kirjoittaa tekstinpätkiä joita häpeäisin heti. Jutustelu auttaa. Uskaltaisinko siirtyä penkille istumaan ja sulkea silmät? Minut saatettaisiin ajaa pois. Jostain kovaäänisestä radiopuhelimesta kajahtaa islanninkielinen, määrätietoinen käsky ja lyhyt, siististi pukeutunut työntekijä loittonee. Muurahaiset kuhisevat lähtöselvitysautomaattien ympärillä vähä vähältä väsyen ja lopulta vajoavat lattioille, penkeille ja raskaiden taakkojensa päälle. Väsymys vapauttaa ohutta sumua minun ja ulkomaailman väliin ja saa minut tuntemaan itseni ikuiseksi - vielä kun aikaerokin lisää päivääni kolme tuntia. Olo on unettoman kevyt, raihnainen ja vähäjärkinen. Yhdeksäs tunti odotusaulassa.

Tuntuupas kummalliselta pohdiskella taas blogipostausten rakenteita! Minun piti alun perin aloittaa kirjoittaminen jo viikkoja sitten, mutta elämän eläminen meni tällä kertaa sen dokumentoinnin edelle, kun tahdoin tankata muistoihin Suomea mahdollisimman perusteellisesti ennen lähtöä. Tämän blogin synnyinparkaisu on siis Islannissa lentokentällä vietetyn melko unettoman yön aikana epätoivolla yhteen kurottu riekaleinen ja sotkuinen kasa ajatuksia ja kerrontaa. Suunnitelmista luistaminen on tosin viime aikoina vain vahvistanut asemaansa usein toistuvien tapojeni joukossa, joten olkoon tämä jälleen yksi merkkipaalu elämääni halkovalla spontaaniuden, kurittomuuden ja rappion tiellä.

Tänään sitä siis mentiin! Puoli neljältä Helsingin aikaa nousi Vantaan perukoilla ilmaan Icelandairin matkustajakone, joka kuljetti minut vaihtariseikkailuni ensimmäiselle etapille: Keflavíkin lentokentälle, mistä matka jatkuu noin aamuseitsemän aikoihin kohti Reykjavíkia ja siitä ylös pohjoiseen Länsivuonoille. Bussissa saanee siis myöhemmin tänään istua kyllästymiseen saakka, mikä tämän oletettavan unettomuuden jälkeen kuulostaa tosin vain ja ainoastaan houkuttelevalta. Ehkä jopa minä nukahtaisin julkisessa kulkuneuvossa nyt, kun sen seurauksena missaa näkemisen arvoiset maisemat! Perillä polkaistaan käyntiin kolmen viikon intensiivinen kielikurssi, jonka jälkeen on luultavasti luvassa stressintäyteistä matkalaukkuelämää siihen saakka, kunnes oma tuleva kämppä vapautuu. Voisikohan sitten olla täydellisen rento ja keskittyä vain imemään itseensä ihanaa Islantia...

Tällä hetkellä ei tämä elo ole kovin kummoista: väsymys painaa ja keskittyminen rakoilee, hajoaapa toisinaan kokonaan, kun vaihtaritoverin kanssa koetamme jaksaa jotain jutustella, joten järkevämpää olisi varmaan kertoa hiukkasen niistä visioista ja tavoitteista, joita minulla on tämän tuoreen itsensäpaljastamoni suhteen. Mikäli blogini hassu otsikko kummastuttaa, suosittelen vierailemaan sivuston blogi-välilehdellä, mutta näin lyhyesti voisin paljastaa, että Ásgeir Trausti -nimisen tulevan aviomiehen musiikkiloista on tämäkin lapsi nimensä saanut. Tältä lahjakkaalta herralta löytyy perin kaunis veisu nimeltään Hærra, jonka kertosäkeen innoittamana päätin nämä vaihtomuistiinpanoni nimetä. Sana hærra tarkoittaa "korkeampi, korkeammalle" ja lausutaan jotakuinkin "haira". Jos siis joku pohti URL-osoitettani.

Tekstien otsikoiden suhteen ajattelin pitää kielen blogin otsikon kanssa yhtenäisenä. Tavoitteenani olisi käyttää jokaisessa otsikossa jotain minulle uutta islanninkielistä sanaa, joka liittyy jotenkin tekstini teemaan tai tapahtumiin, joiden kulkua kussakin merkinnässä avaan. Tämän päivän sana on "alku".

En nyt yhtään tiedä, olisiko minun pitänyt aivan ensi töikseni loihtia jonkinlainen kattava esittelyteksti itsestäni, kirjoittajasta, mutta en ole toisaalta tehnyt sitä koskaan aikaisemminkaan. Ja niinhän se menee, että ihmisiin tutustuessakin ensin rupatellaan vähän sitä sun tätä, kerrotaan mitä on viime päivinä tehty tai heitetään ilmoille jokin keskusteluhaluja nostattava mielipide, ja itsestään aletaan puhua vasta, kun tietty orastavan luottamuksen taso on saavutettu. Ainakin minä teen niin. Katsotaan nyt, malttaako tässä olla puhumatta Islannista.

Voihan leukaperiä repivä haukotus. Kello käy puolta kolmea, oletettavasti puolalaiset siivoojat työntelevät kärryissä valtavia roskasäkkejä seuraavaan sijoituspaikkaan ja toverini koettaa sitkeästi napata unen päästä kiinni kyynärpäät Kaffitárin pientä pöytää vasten. Paleltaa, kurkku tuntuu vähän karhealta. Bussiin tuskin kannattaa hypätä ennen seitsemää, joten ehkä minun kannattaisi seurata Mathieun esimerkkiä: kaivaa laukusta lämmintä päälle, asetella kyynärvarret pöydälle ja toivoa unen tuloa sekä sitä, että selän saa vielä huomenna suhteellisen suoraksi. Sitä ennen haluan kuitenkin ylistää lentokoneiden turvallisuusvideoiden kirkkainta timanttia - Icelandairin ohjeita turvalliseen matkantekoon matkustamossa. Taito sinänsä tehdä yhdestä maailman kuivimmista aiheista lähestulkoon taidetta!

(Kaikki myös kuulostaa paremmalta islantilaisella aksentilla. Negatiivinen mielipide asiasta on väärä.)