andskotans

HUOMIO HUOMIO: Kirjoittelin tämän postauksen valmiiksi tiistaina, mutta kuten tekstistäkin käy ilmi, on täällä pitänyt sen verran kiirettä, että kuvien editointi ja tekstin julkaiseminen venähti parilla päivällä. En siis ole vielä aivan täysin menettänyt ajantajuani, vaikka se täällä usein rakoileekin. Toivottavasti hassut ajanilmaukset eivät häiritse liikaa, en nimittäin jaksa ruveta niitä säätämäänkään. Pus ♥

Sæl! Nyt on reilu viikko viihdytty täällä tulen ja jään maassa, ja voisin todeta tottuneeni. Päivät on lähes täysin täytetty opiskelulla ja muilla aktiviteeteilla, joten mitään kovin kummoista koti-ikävää ei oikeastaan ehdi edes miettiä. Myös ajatukset, jotka vielä viikko sitten tuntuivat estävän järkevän ja tuotteliaan ajattelun ja toiminnan, poraavat reikiä keskittymiseeni enää vain toisinaan. Kielikurssin kasvot tuntuvat tutuilta, ja minulla alkaa pikkuhiljaa olla sellainen olo, että voisin melkein ruveta sosiaaliseksi vaikka kaikkien kanssa. Tämä muutos on helpottava ja ilahduttava, sillä suurin (ja oikeastaan ainoa) pelkoni koskien vaihtoaikaani on ollut se, viihdynkö. Haluanko tutustua ihmisiin, ja jos en halua, riitänkö omaksi huvikseni? Elämäni valui juuri ennen lähtöä hieman matkailulle epäsuotuisiin uomiin, ja ensimmäisten päivien velvollisuudet hoituivat aika lailla autopilotilla, mutta introverttiyttävät mietteet alkavat hiljakseen menettää otettaan asenteestani. Ihana ihmismieli ja sen kullanarvoiset coping-menetelmät!

Ja sitten konkreettisempiin asioihin. Yö lentokentällä oli melkoisen hyytävä, eikä untakaan oikein saanut palloon paria tuntia enempää. Kaffitárin henkilökunta tuli aamuviideltä häätämään koisijat pois maksaville asiakkaille tarkoitetuilta penkeiltään, joten vetäydyimme Mathieun kanssa taktisesti kohti läheisintä penkkiriviä jatkamaan nukkumisen yrittämistä. Vuan oli perkele ilikiän tuntuset pahnukset, en paremmin sano, mutta kello tuli onneksemme jossain vaiheessa tarpeeksi ja pääsimme jatkamaan matkaa bussilla kohti Reykjavíkia. Matka sieltä Länsivuonoille kesti pysähdyksineen sen yhdeksisen tuntia, joista muutama vierähti torkkuessa ja loput maisemia pällistellessä. En viimekesäisen Islannin-oleskeluni aikana päässyt kauheasti Staðarskália ylemmäs pohjoiseen, joten vuoret ja vuonot tarjosivat kosolti uuttakin nähtävää. Matkalla pysähdyimme myös ihastelemaan Dynjandin vesiputousta, jota on kehuttu Länsivuonojen - jollei koko Islannin - kauneimmaksi, ja arvatkaa vaan, kenen kamerassa ei ollut akkua tuohon aikaan...

Onneksi puhelimella sai sentään tallennettua ihan siedettävää shaibaa matkan varrelta!

Saavuimme perille Núpurin entiseen sisäoppilaitokseen vasta kuuden aikoihin illalla, joten ensimmäinen ilta koostui lähinnä porukan jakamisesta kahden hengen huoneisiin, illallisesta sekä pikaisesta tutustumiskäynnistä takapihan vuorenrinteelle. Sain huonetoverikseni Zadin, suloisen italialaistytön, joka saattaa tuosta vain kysyä minulta, uskonko rakkauteen ja on tietämättään huomattavasti helpottanut tänne sopeutumistani ja mielialani tasaantumista pyytämällä kävelylle tai aloittamalla mielenkiintoisen keskustelun. Hänessä on kuitenkin yksi huono puoli: hänen oleilunsa Islannissa päättyy kielikurssin myötä kahden viikon päästä. Tiedän jo nyt, että tuota likkaa tulee vielä ikävä!

Ensivaikutelmat Núpurista!

Zad on myös söpö.

Kuten kerkesin jo vihjaillakin, aika täällä on kulunut hurjaa vauhtia. Kirjoittamista tai valokuvien läpikäyntiä ei ole ehtinyt edes harkita, kun ohjelmassa on ollut milloin opiskelua täällä tai 40 kilometrin päässä Ísafjörðurissa, milloin elokuvailtaa, ulkoilua, mitä vielä... Kielen opiskelu on tähän asti ollut minulle aika pitkälti vanhan kertausta, mutta perjantain aamutunneilla sivusimme jo sellaisiakin juttuja, joihin en aiemmilla islanninkursseillani vielä ole päässyt tutustumaan. Pakollisten aamutuntien lisäksi ohjelmaan on kuulunut valinnaisia luentoja, joilla olemme tähän mennessä oppineet kiroilemaan islanniksi, laajentaneet bilesanavarastoamme, laulaneet sekä töötöilleet Ísafjörðurissa kysellen kauppiailta ja kahvilanpitäjiltä yksinkertaisia ja ehkä hieman tyhmiäkin kysymyksiä kieliharjoittelun nimissä. Merkinnän otsikko on itse asiassa kiroiluluennon peruja - suoraan suomennettuna andskotans tarkoittaa "paholaisen", mutta noituma on lyhennetty versio kehotuksesta farðu til andskotans, mikä meinaa suomeksi kutakuinkin "mene paholaisen luo". Kuten tästä kulttuurintuntemuksen määrästä ja laadusta voi päätellä, on tämä kurssin ensimmäinen kolmannes ollut aika lempeä laskeutuminen kohti islannin kielen ja islantilaisuuden ydintä, mutta luvassa on kyllä vakavampaakin settiä vastapainoksi. Odotan innolla alkavaa viikkoa, sillä ohjelmassa on uusien ja jännien kielioppikommervenkkien selättämisen lisäksi ainakin lisää laulamista, leffoja ja luentoja!

Ísafjörðurista löytyi mm. tämä semisti epäilyttävä festaritarra.

Harvinaislaatuisessa kuvassa näyttäytyy yhtä aikaa kaksi täydellisen elämän kulmakivistä, koira ja viiniputiikki.

Itsensä sivistämisen lisäksi Núpur lähialueineen on loistava paikka harjoittaa ruumiinkulttuuria: lauantai vierähti patikoidessa Länsivuonojen korkeimman vuoren, Kaldbakurin (998 m.), huipulle, ja päälle kuuden tunnin vaelluksesta väsyneitä jalkoja lilluteltiin sunnuntaina Þingeyrin uimahallin lämpöisessä vedessä. Aiemmin viikolla vierailimme huonetoverini ja parin muun tyypin kanssa läheisellä rannalla, missä vastaan sattui satojen simpukan- ja ravunkuorien lisäksi ihkaoikea rannalle ajatunut meduusa! Merenelävistä kovasti kiehtoutuneena tökin tuota löllykkää sydän pakahtumispisteessä pamppaillen, ja jollei polttiainen olisi noin pirun iso ja pikavauhtia pilaantumassa pahanhajuiseksi kasaksi, tasan raijaisin sen rannalta Reykjavíkiin.

Löydettiin kaveri!

Toinen, yhtä eloton ystävä! Niin punainen ja komea, näkisipä tuommoisia joskus elävänäkin.

Näillä ravunkuorilla on maailman sympaattisimmat "naamat". Oli pakko napata yksi yöpöydälle tillottelemaan, vielä kun nimen keksisi mokomalle!

Joo. Kirjoitettavaa olisi varmaan vielä jäljellä ainakin parin novellinmitan verran ja fiiliskin olisi moiseen urotekoon suhteellisen suotuisa, mutta tämä on taas tällainen tiistai jolloin aivokoppa kumisee tyhjyyttään eikä korvien välissä liiku mitään muuta kuin korkeintaan lännenleffojen risupalloja ja satunnaisia levottomia ajatuksentynkiä. Ajelimme eilen mutkaista tietä pitkin eräälle rannalle katsomaan kaunista auringonlaskua ja jotenkin vahingossa tuli siinä sivussa kiskaistua kevyet maanantaihiprakat, mikä ehkä antaa osaltaan osviittaa järkevää toimintaa vaikeuttavan väsymyksen syistä... Reissulla tuli tosin nappailtua Brennivín-ryyppyjen lisäksi muutamat mukiinmenevät merenrantakuvat, joten jospa sitä niitä sitten seuraavalla kerralla!

Pakollisena loppukevennyksenä tämä härön värinen jätös. Olkaa hyvät.

Pst! Mikäli et meinaa saada elämäni eeppisyydestä tarpeeksesi ja päivitystahtini täällä tuntuu liian verkkaiselta, kurkkaa tänne! Twitterin, tuon mikroblogeista mainioimman ja tunnekaatopaikoista tykeimmän, kautta on mahdollista päästä käsiksi Pauliinan Elämän vähemmän leikeltyyn versioon lisäosineen päivineen, sillä raportoin sinne edesottamuksistani spontaanisti ja ainakin melkein päivittäin. Saatan joskus aika usein huutaa vittua ja vihtahousua, haaveilla kaljasta ja esitellä maailmalle otsaani syystä tai toisesta ilmestyvää fallistista objektia, mutta uskallan väittää että laaduttomien juttujen ja reaaliaikaisten Islanti-päivitysten ystävä voi toisinaan tuntea ilon lämpimän läikähdyksen Twitter-sivuani selatessaan.

Kirjoittaessa soi esimerkiksi: Hedningarna - Täss' on nainen