hlakka til tónlistarhátíðarinnar

Sunnuntai, taas. Nukuttujen ja valveilla vietettyjen tuntien määrä alkaa pikku hiljaa tasaantua, vatsaan on eksynyt kevyt ilta-ateria, aistit tuntuvat herkiltä ja aivot valmiilta tuottamaan mutta puolikkaan viikon verran roikkunut kotitehtävä ei siltikään ole vielä kirjoittanut itseään. Olen haahuillut nyt seitsemisen tuntia unen ja valveen rajamailla ja yllättänyt itseni yhdellä jos toisellakin urhealla voimanponnistuksella; siivosin huoneeni, peseydyin, kävin katsomassa kolme grönlantilaista lyhytelokuvaa Pohjola-talolla... Tietenkin olen ehtinyt myös kauhistella sitä tuottavuuden tasoa, johon minun pitäisi lähipäivinä yltää, mikäli meinaan selvitä ensi viikosta mielenterveyttäni menettämättä. Tämähän johtuu pääosin siitä, että keskiviikkona starttaava, kauan odotettu kaupunkifestivaali Iceland Airwaves tuo Reykjavíkiin toistasataa taiteilijaa aina runoilijoista metallimuusikoihin ja täyttää kaupungin kahvilat, konserttisalit ja muut keikkakäyttöön kelpaavat paikat viiden päivän ajaksi musiikilla, ihmisillä ja millä ikinä - en ole ikinä ennen näitä festareita nähnyt, joten puhelen nyt täysin mielikuviin perustuvia juttuja. Olen viettänyt viime viikot kuunnellen Spotifyn Airwaves -listaa läpi ja pistämällä muistiin artisteja, joiden keikkoja kiinnostaisi mennä katsomaan, ja tällä hetkellä omalta "Ois kiva" -listalta löytyy kokonaista 45 bändiä tai artistia... Saattaapi vierähtää tovi jos toinenkin aikatauluttaessa ja priorisoidessa! Onneksi nykyajan höpötykset helpottavat tätäkin tuskaa, Airwavesin sivuilta löytyy nimittäin kätevä aikatauluttaja, jonka saa halutessaan myös mobiilina.

Bändeistä ja artisteista suurin osa on paikallisia, mutta tämän vuoden setistä löytyy semmoisiakin nimiä kuin The Flaming Lips, The War On Drugs sekä suomalainen Jaakko Eino Kalevi. Vaikka musiikkitarjonnasta suurin osa onkin indietä ja popahtavaa ja median välittämä festivaali-imago aikasta rehellisen hipster, eri genreistä edustettuina ovat myös muun muassa metalli, hip hop ja reggae. Runoudenkin ystäville on keikkoja tarjolla - tänä vuonna tuotantoaan lukevat ainakin palestiinalaistaustalainen tanskalaisrunoilija Yahya Hassan sekä ihana islantilainen Sjón. Minun musiikkiähkyni tulee mitä todennäköisimmin koostumaan keskenään hyvin erilaisista esiintyjistä, joista suurimmalta osalta olen saanut kuunnelluksi ainoastaan yhden kappaleen, eli avoimin mielin yllätysmomenttia metsästämään ollaan menossa! Ajattelin kuitenkin tässä nyt jakaa perusteluineen muutaman maistiaisen semmoisilta esiintyjiltä, joita olen menossa katsomaan jo syttyneestä rakkaudesta tai muusta vähän spesifimmästä syystä.

1860

Viime kesänä Islannin yleisradiokanava Rás 2:lla soi usein Snæfellsnes -niminen tarttuva, mutta kovin tavallinen kappale. Sain syyn yhdistää biisin muistoihin, kun käväisin kaverini kanssa viikonloppureissulla tuolla kyseisellä niemimaalla, ja tuossa joku aika sitten huomasin aivan sattumalta, että perhana, samat tyypithän ovat Spotify-listalla kuulemani hienon, islantia ja englantia mielenkiintoisella tavalla yhdistelevän Iðlifagur -kappaleen takana. Kuuntelinpa sitten muutaman muunkin biisin ja jumankekka, jos porukka osaa näin hyvin yhdistää kesämusan ja tuulisen Islannin mystisyyden, niin näiden eläjien olemassaoloa on pakko käydä paikan päällä pällistelemässä.

Árstiðir

Jos et ole vielä nähnyt, miten nämä pojat laulaa Heyr, himna smiður-nimistä virttä saksalaisella rautatieasemalla, korjaa tämä virhe välittömästi. Kyseinen kirkkoveisu on kauneimpia koskaan kuulemiani, ja vaikken niin hirveästi Árstiðirin muita kappaleita ole kuunnellutkaan, kipitän aika varmasti keikalle ihan kovasta kunnioituksesta ja kiinnostuksesta! Tähän valkkaamallani kappaleella on vieläpä varsin mielenkiintoinen musiikkivideo.

Ásgeir

Tarvitseeko selittää? Nimesin jo blogini tämän herran sanoitusten mukaan. Järkijättönä kirmaan kurittoman sydämeni perässä Ásgeirin konserttiin ja toivon, että miehen maailmanmenestyksestä huolimatta saisimme kuulla myös islanninkielistä materiaalia. Hipsterilasejani nostellen voin todeta kuunnelleeni sitä jo kauan ennen kuin Ásgeir löi läpi, tässä kipale jolla rakas ystäväni Sanni minut miehen tuotantoon tutustutti.

Brain Police

Tämä onkin uudempi tuttavuus! Viime merkinnässäni kerroin kuoromme ekskursiosta Óskalög ϸjóðarinnar -musiikkiohjelman kuvauksiin, missä saimme nauttia ikivihreistä kansan suosikkikappaleista islantilaisartistien tulkitsemina. Yksi näistä artisteista sattui olemaan Brain Policen nokkamies Jens Ólafsson, ja herrahan veti Jet Black Joen kappaleen Higher and Higher sen verran karismaattin rocktähden elkein, että hullu olisin jollen ihan vertailun vuoksi kävisi herran omaakin bändiä katsomassa.

FM Belfast

Näin nämä elektropopparit viime kesänä Faktorý-klubin hautajaisissa, ja ihmettelen, miten kyseinen baari ei ihan fyysisestikin mennyt maan tasalle sen pomppimisen ja riehumisen seurauksena... Hiki virtasi siihen malliin että jälkeenpäin vaihdettiin kavereiden kanssa vaatteita kuivempiin keskellä Laugaveguria lauantai-illan ihmismassan valuessa baarista toiseen siinä ympärillä. Muistoja, muistoja!

Kontinuum

Vähäsen raskaampaa vastapainoa hipsteri-ilottelulle! Kiinnostaa erityisesti kuulla mahdollista uutta musiikkia, se kun ainakin tuon Í Huldusal -sinkun perusteella vaikuttaisi liikkuvan melko erilaisissa maailmoissa kuin vanhempi tuotanto. Missasin tuossa taannoin minimetallifestarit, joissa tämäkin orkesteri soitti, joten seuraavan tilaisuuden tullen pyörähdän kyllä saletisti synkistelemässä!

Ojba Rasta

Siis. Reggaeta islanniksi. Ojba Rasta tulee maasta, missä lämpötila ei kesälläkään vähässä kummassa kiivi päälle viidentoista plusasteen ja tekee biisejä kielellä, joka kuulostaa kylmän Pohjolan jäätikköpuroilta. En tiedä, onko kyseessä peri-islantilainen kaikki järjestyy -asenne, joka notkistaa musiikin, mutta kovasti alkaa tätä pumppua kuunnellessa tehdä mieli jonnekin hämärälle klubille huojumaan.

Sometime

Nämä lämppäsivät FM Belfastia niissä viimekesäisissä Faktorýn viimeisissä bileissä, mystisen viileää avaruusmusiikkia parhaimmillaan! Ylimaallista jälleennäkemistä odotellessa.

Vök

Istuin eräänä aivan tavallisena yliopistopäivänä Háskólatorgin ruokala-kahviossa parin kaverin kanssa tekemässä läksyjä, kun kahvion korokkeelle yhtäkkiä kiipesi kolme nuorta islantilaista muusikkoa soittamaan unenomaisia kappaleita maustettuina saksofonilla sekä Margrét Ránin savuisella, marjapuuronpehmeällä laululla. Keikka oli kovin lyhkäinen ja jätti jälkeensä kaipuun, jonka toivon tämän viikon aikana sammuttavani.

Siinäpä olisi murto-osa loputtomasta keikkalistastani! Rupean nyt toden teolla tuskailemaan aikataulujen kanssa, jotta saisin edes jonkunnäköisen suunnitelman kasaan ennen keskiviikkoa. Jos olen oikein ehtiväinen, kerkiän vielä illalla katsomaan tämän päivän ohjelmiston Pohjola-talon grönlantilaisilla filmifestivaaleilla. Festarirannekekin pitäisi käydä hakemassa, mutta sen delegoin suosiolla huomiselle. Olen aivan intopinkeänä tästä kulttuurintäyteisestä viikosta, jolloin tuskin ehdin miettiä syömistä, nukkumista saatika koulujuttuja, mutta pakko myöntää, että vähän myös kauhistuttaa... Lupaan palata Airwaves-kuulumisten kera niin pian kuin ehdin! Suunnitelmissa olisi käydä kyyläämässä mahdollisimman monta uutta bändiä ja tehdä näiden perusteella uusi musiikkimerkintä näistä etukäteen tuntemattomista mahtavuuksista, mutta kahtoo kuhan sinne asti ellää, niin kuin turhaa hötkyilyä ja tulevassa elämistä kaihtavat vanhempani aina tapaavat sanoa.